Iran ei taivu Trumpin uusien uhkausten edessä ainakaan julkisesti. Samaan aikaan uutissivusto kertoo aseleponeuvotteluista.
Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin alatyylinen somepurkaus ja vaatimus Hormuzinsalmen avaamisesta sai eilen illalla vastauksen Iranista. Iranin sotilasjohto varoitti ryhtyvänsä paljon aiempaa tuhoisampiin ja laajempiin vastatoimiin, jos viholliset iskevät maan siviilikohteisiin.
Iranin presidentinkanslian korkea-arvoinen virkamies vastasi Trumpille, että Hormuzinsalmi avataan täysin vasta, kun sodan taloudelliset tuhot on "täysimääräisesti korvattu", kertoo CNN.
Iranin presidentin viestintäasioista vastaava varajohtaja Mehdi Tabatabaei sanoi Trumpin kiroilua sisältäneen uhkavaatimuksen kuvastavan hänen "täyttä epätoivoaan ja raivoaan".
Kansainvälisen oikeuden mukaan sillat ja voimalaitokset ovat lähtökohtaisesti siviilikohteita, joihin kohdistuvat iskut ovat kiellettyjä. Amerikkalaisviranomaisten näkemyksen mukaan nämä siviili-infrastruktuuriksi laskettavat kohteet ovat laillisia sotilaskohteita sillä perusteella, että niiden tuhoaminen voisi osaltaan vaurioittaa Iranin ydin- ja ohjusohjelmia.
Iran on kiistänyt valmistelevansa ydinasetta, mutta sen on kerrottu rikastaneen uraania.
