Therese Johaugin kärsimyksellä rajut vaikutukset perheeseen – tähti avautui äitinsä tuskasta: "Hänen sydäntään särkee nähdä se"

Norjan hiihtotähti Therese Johaug on puhunut avoimesti raskaista kahdesta vuodestaan dopingjupakkansa jäljiltä. Norjan hiihtotähti kertoo, että myös hänen perheellään on ollut tapauksen myötä vaikeaa.

Johaug antoi anabolista steroidia klostebolia sisältäneen positiivisen dopingnäytteen syksyllä 2016. Hän sai 18 kuukauden kilpailukiellon, josta hän vapautui viime vuonna huhtikuussa.

Johaug on sanonut pahimmillaan harkinneensa uransa lopettamista. Myös hänen perheenjäsenillään, poikaystävällään ja vanhemmilla, on ollut vaikeaa.

– On selvää, että äidillä ja isällä on ollut hullun vaikeaa kaikkien lehtien ja otsikkojen kanssa. Äidin sydäntä särkee nähdä sellaista, Johaug sanoi ruotsalaiselle Radiosportenille.

Johaug korosti, että vanhemmilla on ollut hänelle valtava vaikutus koko hänen kasvamisensa ja uran ajan.

– Ilman heitä en olisi koskaan päässyt tänne asti. 

Johaug kisasi ensimmäisen dopingkäryn jälkeisen arvokisastarttinsa lauantaina Seefeldin MM-yhdistelmäkilpailussa ja nappasi heti kultaa ylivoimaisella tavalla. Theresen äiti Gro Westwold Johaug sanoi olevansa iloinen tyttönsä puolesta.

– Tämä kulta on todella tärkeä, hän kertoi.

Lue myös:

    Uusimmat