Asiantuntija jyrisee: Therese Johaugin pitäisi olla suljettu kilpailuista eliniäksi

Dopingasioita suorasanaisesti ruotiva ruotsalaisen Radiosportenin urheilukommentaattori Miro Zalar jyrisee, että Norjan hiihtotähden Therese Johaugin kuuluisi olla suljettuna kilpaurheilusta eliniäksi.

Zalar viittaa Johaugin dopingkäryyn syksyltä 2016. Norjalainen antoi positiivisen dopingnäytteen anabolisesta steroidista klostebolista, minkä johdosta hän lusi lopulta 18 kuukauden pannan.

– Minun nähdäkseni anabolisten steroidien ja sen kaltaisen kovan dopingin tulisi johtaa elinikäiseen kilpailukieltoon, Zalar sanoi ruotsalaislehti Expressenille.

Ruotsalaisessa jääkiekkoseura Karlskrona HK:ssa valmennustehtävissä toimiva Zalar korosti, että urheilussa on omat pelisäännöt.

– Joskus teemme jääkiekkokaukalossa asioita, jotka ovat siellä ok, mutta jotka johtaisivat tavallisesti vakaviin rangaistuksiin yhteiskunnassa, Zalar kommentoi ja jatkoi dopingkärystä:

– Jos on tehnyt näin, ei ole oikeutta kilpailla. Ja se koskee myös Johaugia.

Johaugin selityksen mukaan hän oli saanut klostebolia elimistöönsä Trofodermin-voiteesta, jota hän oli käyttänyt rohtuneisiin huuliinsa. Tällöin näkemättä olisi jäänyt doping-merkintä, joka on näkyvästi punaisella ympyrällä Trofodermin-pakkauksissa.

Zalar, seiväshypyn kahdeksankertainen Ruotsin mestari 1980-luvulta, on skeptinen.

– Aina on nyyhkytarinoita, kun joku jää kiinni. Näitä on siitä, että joku on ottanut jotain vain suurempaa penistä varten, siihen, että joku on syönyt hormoneilla käsiteltyä lihaa. Tai oliko jotain hammastahnassa? Zalar lateli.

Johaug voitti ensimmäisen dopingkäryn jälkeisen arvokisamitalinsa oltuaan lauantaina ykkönen yhdistelmäkilpailussa Seefeldin MM-hiihdoissa. Johaug on voittanut tällä kaudella kaikki normaalimatkojen kilpailut, joihin hän on osallistunut.

Lue myös:

    Uusimmat