Teneriffalla Espanjan Kanariansaarilla viranomaiset ovat sulkeneet teitä ja peruneet ulkoilmatilaisuuksia huonon sään vuoksi, kertoi muun muassa BBC perjantaina. Lisäksi joitakin lentoja oli jouduttu perumaan.
Saarelle oli jo satanut lunta melko paljon, minkä vuoksi viranomaiset olivat antaneet säävaroituksia. Myrskyn ja lumisateen ennustettiin jatkuvan viikonlopun ajan.
Saaren pohjoisosissa tuulen odotettiin puhaltavan yli 25 metriä sekunnissa. Eteläosissa puolestaan ennustettiin satavan vettä jopa kymmenen senttiä 12 tunnin aikana. Sateet voivat aiheuttaa tulvia, maanvyörymiä ja lisää liikennekatkoksia.
Myös läheisille Gran Canarian ja Gomeran saarille on annettu säävaroituksia.
