Teini loukkaantui hengenvaarallisesti hypättyään laiturilta kaupungin uimarannalla, virkamiehille sakot rikoksista – oikeus: Kaupungin velvollisuus oli varoittaa vaarasta
Oikeus on katsonut kaksi Pudasjärven virkamiestä syylliseksi teinipojan hengenvaaralliseen loukkaantumiseen kaupungin uimarannalla. Poika hyppäsi pää edellä veteen lyhennetyltä laiturilta, jossa olisi oikeuden mukaan pitänyt olla varoituskyltti matalasta vedestä.
Oikeus katsoi kaupungin uimarannoista vastanneet virkamiehet syyllisiksi vammantuottamukseen ja tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.
Virkamiesten lisäksi syyttäjä vaati vammantuottamuksesta rangaistusta laituria lyhentäneelle urakoitsijalle. Hänen osaltaan Oulun käräjäoikeus hylkäsi syytteen.
Onnettomuus tapahtui kesän 2020 alussa, kun ranta oli auki ensimmäistä päivää laituriremontin jälkeen. Urakoitsija oli lyhentänyt laituria reilut kolme metriä korjatakseen nuorten mopoilijoiden aiheuttaman painauman laiturin päässä.
Viisitoistavuotias teinipoika oli tullut isänsä kanssa rannalle. Isä kävelytti koiraa kauempana ja poika hyppäsi pää edellä veteen laiturin päästä, kuten oli tehnyt aiempinakin vuosina.
Laiturilla ei ollut minkäänlaista varoitusta, että vesi oli matalampaa kuin aiemmin. Poika löi päänsä järven pohjaan ja vammautui hengenvaarallisesti.
Veden syvyys laiturin päässä oli tapahtuma-aikaan noin 1–1,30 metriä, joka oli syyttäjän mukaan noin 10-20 senttiä vähemmän, kuin laiturin ollessa aiemmassa pituudessaan.
Kaupunki oli vastuussa
Kaikki kolme syytettyä kiistivät syytteet.
Käräjäoikeus katsoi selväksi, että Pudasjärven kaupunki oli vastuussa kaupungin uimarantojen turvallisuudesta. Liikuntapaikkojen turvallisuus kuului Pudasjärven kaupungilla opetus- ja sivistystoimen hallinnon alle.
Virkamiesten mukaan luonnonvesiin sukeltamisessa vastuu on uimareilla itsellään. Käräjäoikeus totesi, että yleisesti ottaen olisi järkevää, että uimarit toimisivat näin, mutta kaikki eivät käyttäytyneet järkevästi.
Lisäksi poika oli aiempina kesinä hypännyt laiutirlta pää edellä veteen, joten hän oletti voivansa toimia niin edelleen.
Oikeus katsoi, että uimarannan turvallisuudesta vastaavan näkökulmasta ei ole ennalta arvaamatonta, että uimarit voivat hypätä laiturilta pää edellä veteen. Etenkään teini-ikäisten harkintakyvylle ei voi panna samanlaisia vaatimuksia kuin aikuisten harkintakyvylle.
Käräjäoikeus katsoi, että uimarannan ylläpitäjän tehtävä olisi ollut tunnistaa matalaan veteen liittyvä riski ja varoittaa siitä uimareita. Käräjäoikeus katsoi, että kaupunki laiminlöi tehtävänsä ja tämän seurauksena 15-vuotias poika loukkaantui vakavasti.
Lyhennetty laituri poistettiin onnettomuuden jälkeen kokonaan käytöstä.
Urakoitsija ei ollut vastuussa
Oikeus piti syyllisinä opetus- ja sivistystoimen johtajana toiminutta miestä sekä hänen alaisenaan määräaikaisena viranhaltinajana liikuntatoimen esimiehenä toiminutta naista.
Oikeus määräsi molemmille rangaistukseksi huolimattomuudesta 20 päiväsakkoa.
Sen sijaan laituria lyhentänyt urakoitsija toimi oikeuden mukaan vain kaupungin määräysten mukaisesti, eikä ollut missään vastuussa uimarannan turvallisuudesta.
Oikeus pohti myös teinipojan omaa vastuuta, koska hän ei varmistanut veden syvyyttä ennen hyppäämistä. Oikeus totesi, että poika oletti syvyyden olevan sama kuin edellisenä kesinä.
Edellämainituista syistä hyppäämisen seuraukset tulivat pojalle yllätyksenä ja riskinotto näytti oikeuden mukaan aivan selvästi tiedostamattomalta. Lisäksi Käräjäoikeus muistutti, että poika oli alaikäinen.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää