Tee itse tippaleipiä – näin valmistat vapun perinneherkut!
Vappuun kuuluvat munkkien ja rosettien ohella oleellisena osana myös tippaleivät, joiden juuret löytyvät satojen vuosien takaa.
Rapeat tippaleivät kuuluvat vappuun ja ovat mainio yhdistelmä vapun perinnejuoman, siman, kanssa. Niiden molempien juuret löytyvät jo 1700-luvulta, joten aivan tuoreita keksintöjä ne eivät ole. Yhdysvalloissa tippaleipää vastaava herkku tunnetaan nimellä funnel cake ja Itävällassa ja Saksassa nimellä Strauben.
Tippaleipätaikina on helppo tehdä, sillä ainekset vain sekoitetaan keskenään tasaiseksi. Rasvassa paistamisen kanssa vaaditaan kuitenkin tarkkuutta! Vaikka moni arkailee näiden vappuherkkujen tekemistä, eivät ne todellisuudessa vaadi juurikaan erityistaitoja – ainoastaan huolellisuutta. Muotiksikin kelpaa vaikkapa säilyketölkki, josta on poistettu pohja ja kansi.
Tippaleivät
noin 10 kpl
4 kananmunaa
2 rkl sokeria
2 dl simaa
4½ dl Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½–1 tl suolaa
Paistamiseen:
1 plo ruokaöljyä (n. 1 litra)
Pinnalle:
vaniljasokerilla maustettua tomusokeria
Sekoita munat ja sokeri. Lisää sima sekä jauhot, johon leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola on sekoitettu. Vatkaa taikina sileäksi. Taikinan kuuluu olla paksua, mutta pursotettavaa. Kuumenna rasva padassa, ole varovainen. Voit kokeilla rasvan kuumuutta vaalealla leipäpalalla. Sen tulee ruskistua kauniisti, mutta ei palaa.
Upota rasvaan 2–3 tippaleipämuottia tai säilyketölkkejä, joista kansi ja pohja on poistettu tai käytä isoja metallisia keittokauhoja muotteina. Jos käytät säilyketölkkejä, käytä vain sellaisia tölkkejä, joita ei ole päällystetty muovilla!
Kaada taikina muovipussiin ja leikkaa sen kärki poikki niin, että syntyy noin 2 mm:n reikä. Puserra pussista rasvassa oleviin muotteihin taikinaa ohuena nauhana ristiin rastiin, melko harvakseltaan ja hitaasti. Muotin/tölkin/kauhan reunat estävät taikinan leviämisen. Paista vaaleanruskeiksi molemmin puolin. Nosta tippaleivät reikäkauhalla valumaan paksun talouspaperin päälle.
Seulo jäähtyneille tippaleiville vaniljasokerilla maustettua tomusokeria. Säilytä tippaleivät kuivassa paikassa, etteivät ne sitkisty. Tarjoile siman kanssa.
Resepti: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy
Kun rasvaa kuumentaa, voi samalla kerralla paistaa monenlaisia vappuherkkuja! Kokeile siis myös vaikka seuaavia vappuun sopivia reseptejä:
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää