Rebecca Fishbein on vuosikymmenet yrittänyt elää paremmin, fiksummin ja terveemmin. Pandemiavuonna 2020 hän kuitenkin lopetti jatkuvan itsensä kehittämisen – ja havaitsi tuntevansa olonsa vapaaksi!
– Annoin periksi tänä vuonna, ja sinäkin voit tehdä niin, Rebecca Fishbein lupaa.
Nainen kirjoitti Insider-lehdessä koronapandemiavuoden 2020 oivalluksestaan: hän päätti antaa periksi itseensä kohdistuvien projektien suhteen.
Käytti vuosikymmeniä yrittäen elää aina vain "paremmin"
Rebecca kertoo, että yritti ensimmäisen kerran kehittää itseään paremmaksi vuonna 2001: hän oli noin 11-vuotias ja teki joka ilta lehdestä oppimiaan treeniliikkeitä.
Pian suuri osa Rebeccan elämästä pyöri sen ympärillä, miten hän voisi olla parempi: vuonna 2004 hän aloitti juoksuharrastuksen, vuonna 2015 joogan ja vuonna 2017 pilateksen.
– Ostin vapaat painot. Ostin kalentereita. Luin artikkeleita siitä, miten voisin löytää kumppanin. Kokeilin feng shuita ja meditaatiota. Menin verkostoitumistapahtumiin, Rebecca listaa uuvuttavia yrityksiään.
Rebecca. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
