Tätä veljeskolmikkoa epäillään Clevelandin sieppauksista

Clevelandin poliisi on julkaissut kuvat kolmesta veljeksestä, joiden epäillään pitäneen kolmea naista vankeina lähes kymmenen vuotta Clevelandissa Ohiossa sijaitsevassa omakotitalossa lähes.

Kaappauksista epäillään ohiolaista entistä koulubussin kuljettajaa, 52-vuotiasta Ariel Castroa. Myös hänen kahden veljensä, Pedro ja Onil Castron uskotaan olleen osallisina naisten kidnappauksissa, ja kaikki kolme ovat poliisin huostassa.

Dramaattiset tapahtuman alkoivat myöhään maanantaina, kun naapuri kuuli Amanda Berryn epätoivoiset avunhuudot. Mies auttoi häntä rikkomaan oven ja vei hänet puhelimen ääreen.

– Auttakaa minua, olen Amanda Berry, minut on kidnapattu, ja olen ollut kadoksissa kymmenen vuotta, anoi 26-vuotias nainen hätäkeskukselta.

Poliisi on vahvistanut, että talosta löytyivät Berryn lisäksi vuonna 2002 kadonnut Michelle Knight ja vuonna 2004 siepattu Gina DeJesus.

Amanda Berry on saanut vankeusaikana lapsen. Pikkutyttö on nyt kuusivuotias.

Joidenkin tietojen mukaan siepatut ovat saattaneet synnyttää vankeusaikanaan useampiakin lapsia. Näitä tietoja ei ole kuitenkaan vahvistettu virallisista lähteistä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat