Tätä ei uskoisi Suomessa kuvatuksi: Poikittain lastatut laudat törröttivät Mersun ikkunoista – useita vaaratilanteita
Tässäpä oiva oppikirjaesimerkki siitä, miten lautakuormaa ei todellakaan tule autolla kuljettaa.
Pääkuvan videoMersu-kuskin törttöily Jyväskylän Tourulassa tallentui ajo-opettajan kameraan. |
Jyväskyläläinen ajo-opettaja Ilkka Ilomäki järkyttyi pahemman kerran ollessaan oppilaansa kanssa ajotunnilla viime maanantaina iltakahdeksan aikoihin. Ilomäki ajatti oppilastaan Vapaaherrantiellä Tourulassa, kun heidän eteensä kääntyi, mahdollisesti viereisen rautakaupan pihasta, äärimmäisen epämääräisen näköinen kuljetus.
Katumaasturimallisen Mercedes-Benzin kyytiin oli lastattu pitkiä lautoja, mutta ei suinkaan sillä tyypillisellä tavalla, että takaluukku auki ja laudat kyytiin pitkittäin. Tämä sankari oli nimittäin päättänyt lastata laudat auton ikkunoista poikittain siten, että lautojen etupää oli ulkona etumatkustajan ikkunasta ja takapää vasemmasta takaikkunasta.
Ilomäen mukaan kuormaa ei oltu sidottu millään tavoin ainakaan auton ulkopuolelta.
– Ei ole kyllä tässä maassa tullut ikinä tällaista kuljetusta vastaan, että noin päin ensinnäkin kuljetetaan. Välillä näkee, että on pitkää lautaa pitkittäin ja tulee ulos takakontista, mutta ei kyllä mitään tällaista, Ilomäki hämmästelee.
Aiheutti useita vaaratilanteita
Vaikka tällainen kuormaustapa on jo itsessään vaarallinen, pahensivat tilannetta vastaantulleet hälytysajoneuvot. Kovaa vauhtia lähestynyt ambulanssi lähti ohittamaan autoja ja huomasi lautakuorman vasta viime hetkellä. Ambulanssin perässä tuli paloauto hieman rauhallisemmalla tahdilla ja tässä vaiheessa tarinamme päähenkilö väisti jo hieman reilummin.
Reipasta turvaväliä oppilaansa kanssa pitäneen Ilomäen mukaan valoristeyksestä kääntynyt kuljettaja joutui käyttämään kahta kaistaa, ettei kolhinut kuormaansa mihinkään.
Ilta-Sanomien mukaan lautoja kuskannut kuljettaja sai tempustaan sakot ja menetti korttinsa. Sisä-Suomen poliisi epäilee kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Katso alta, miten vanhaa Fiestaa hinattiin taannoin Klaukkalassa.
Uusimmat
-
06:31
"Uhkaan pitäisi kunnolla havahtua" – salakavalaa tautia sairastaa jo joka kolmas aikuinen
-
06:23
Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää
-
06:17
Pahannäköinen loukkaantuminen: Aleksander Barkov talutettiin ulos kaukalosta
-
06:15
Huuhkajat-luotsi Markku Kanervan tietoinen riski ei tuottanut tulosta – "Otan täyden vastuun"
-
06:09
Italia isännöi Ukrainan jälleenrakennuskonferenssia ensi kesänä
-
06:02
Erikoinen episodi Tampereen keskustassa – Mike Tyson hämmästeli valmentajan hampaita, avasi sitten oman suunsa
-
05:56
Valkeakosken raiskaaja tuomittiin murhasta: Perusteet julki tänään
-
05:43
Saatananpalvojia pelättiin 90-luvun Suomessa – Katri Ylisen isä löysi ruumiin, joka aloitti kaiken
-
05:42
Syysmyräkkä ei hellitä vielä tänäänkään
-
05:33
Nobelin rauhanpalkinnon saaja julkistetaan Oslossa
-
05:18
Tuhannet ihmiset jonottivat nähdäkseen Obaman Pittsburghissa: "Ympyrä sulkeutuu"
-
05:11
Putin lyö "langennutta" länttä, koska se on Venäjän erityinen tehtävä
-
05:10
Miltonin uhrimäärä noussut kymmeneen, hurrikaani riepotti myös Karita Mattilan kotia Floridassa
-
05:06
Libanonin terveysministeriö: Israelin tappavat iskut osuivat kahteen paikkaan Beirutin keskusta-alueella – MTV seuraa
-
00:52
Huuhkajat-kapteeni Lukas Hradecky hämmästeli Glen Kamaran roolitusta – "Edelleen yksi meidän parhaita"
-
23:39
Elokapina kommentoi Eduskuntatalon töhryjä: "Harmi, että niihin saumoihin jäi vähän maalia"
-
23:37
Huuhkajille karvas tappio – loppuhetken nukahdus maksoi kalliisti
-
23:11
Kaapo Kähköselle lähtö NHL:ssä
-
22:59
Vuohet saivat yllättävän tehtävän Chilessä – ruokakauppajäte parempiin suihin
-
22:42
Siellä lepää: Joel Pohjanpalolta helpottava onnistuminen Huuhkajissa
-
Lataa lisää