Oikeuden mukaan oli silkkaa onnea, ettei kenellekään käynyt pahemmin.
Helsingissä tapahtui tammikuussa 2025 hengenvaarallinen onnettomuus, kun Laakson yhteissairaalan työmaalle kääntyneen kuorma-auton ylipitkä kuorma rysähti sisälle toisen kuorma-auton hyttiin.
Tilanteessa kuljetetut rakennustelineet ja nostin putosivat katuun, osuen Helsingin kaupungin liikennevalotolppaan. Kuorman ruhjomaksi tulleeseen kuorma-auton hyttiin tuli hyvin kattavat vahingot.
Turman uhriksi joutuneen kuorma-auton kuljettaja kertoi lähteneensä ajamaan viereisellä kaistalla ajaneen kuorma-auton ohi, kun tuon auton kääntyessä sen peränylitys rysähti sisälle hänen autonsa hyttiin, rikkoen ikkunan ja lennättäen hänen päälleen lasinsiruja.
Mies kertoi oikeudessa, että oli onni onnettomuudessa, ettei hänellä ollut ketään kyydissä, koska autoon sisälle tulleet rakennustelineet olisivat osuneet matkustajaa päähän.
– Sille olisi käynyt todella huonosti, tämä kertoi.
Muu liikenne ei ollut ennen kuorma-auton kääntymistä havainnut, miten pitkä kuorma sillä on kyydissä. Tapahtunutta todistanut autoilija kertoi, että vasta kuorma-auton lähdettyä kääntymään hän näki, että "viereisellä kaistalla olleeseen kolahtaisi ja kovaa".
"Teko on ollut hyvin vaarallinen"
Turman aiheuttanutta kuorma-autoa ajanut kuljettaja kertoi, että risteys työmaalle oli tiukka, ja kertoi olleensa erityisen tarkkana muusta liikenteestä. Hän ei kertomansa mukaan ollut nähnyt ketään viereisellä kaistalla tai pyörätiellä kääntyessään.
Oikeudessa kuultiin poliisia, joka kertoi kuorma-auton kuorman olleen ylipitkä, sillä sitä ei ilmeisesti ollut mitattu oikein. Kuorman ylipituutta ei myöskään ollut merkitty asianmukaisesti.
