Sosiaalisessa mediassa on levinnyt hurjaa vauhtia kertomus kuopiolaisen Hesburgerin työntekijöiden käytöksestä asiakasta kohtaan. Sunnuntaina julkaistua päivityksestä on tykätty tähän aamuun mennessä lähes 40 000 kertaa. Tarinalla on myös tuhansia jakoja.
Päivityksessään kuopiolainen Emma Kokkonen kertoo asioinnistaan ravintolassa ystävänsä kanssa. Hän näkee, kuinka kassalle tulee iäkäs mies, joka tilaa makkaraperunat. Kun mies menee ottamaan ketsuppia, tarjotin lipeää ja ruoka tippuu lattialle.
Kokkosen mukaan mies alkaa siivota jälkiään käsin nolon näköisenä, samalla kun kaksi Hesburgerin työntekijää purskahtaa nauruun. Myös muut asiakkaat katsovat tilannetta huvittuneena.
Asiakas ryhtyy pukeutumaan poistuakseen ravintolasta, mutta Kokkonen päättää toimia. Hän tarjoutuu maksamaan miehelle uuden ruuan. He menevät yhdessä kassalle, jossa mies purskahtaa itkuun ja halaa nuorta naista.
– Asiakaspalvelijat eivät tehneet asialle mitään, enkä halunnut että mies lähtee ravintolasta syömättä. Olisi tehnyt mieli sanoa siellä työntekijöille, että miten huonoa asiakaspalvelua. Jos olisin ollut siellä töissä, olisin tarjonnut uuden annoksen. Toimin itse kokkina, Kokkonen kertoo MTV Uutisille.
– Ensin itsellleni jäi hirveän surullinen olo tilanteesta, mutta sitten tuli hyvä mieli siitä, että pystyin auttamaan ja ostamaan annoksen.
Kokkonen kertoo laittaneensa Hesburgerille sekä julkista että ravintolakohtaista palautetta.
– Kyllä uusia ihmisiä pitää kouluttaa paremmin siihen, miten toimia jos noin käy. Tosin luulisi, että maalaisjärjellä tajuaisi miten toimitaan.
Hesburger: Jokainen asiakas on tärkeä
Hesburgerin varatoimitusjohtaja Jari Vuoti vahvistaa tapahtuneen. Hän on saanut sekä Kokkosen palautteen että ravintolatyöntekijöiden vahvistuksen tapahtuneesta. Vuoti kiittelee Kokkosta esimerkillisestä toiminnasta.
– Miesasiakkaan yhteystietoja meillä ei valitettavasti ole, mutta haluamme pyytää häneltä anteeksi tapahtunutta. Olen itse jutellut Emman kanssa ja kiittänyt häntä hyvin jalosta ja empaattisesta toiminnasta, kun hän on asiakkaallemme uuden aterian tarjonnut.

