Poliisi kertoo uutta tietoa Valkeakoskella tapahtuneesta sukellusturmasta.
Valkeakoskella maaliskuun lopulla tapahtunut sukellusonnettomuus on vaatinut toisenkin kuolonuhrin, kertoo poliisi.
Poliisi sai lauantaina 28. maaliskuuta iltapäivällä tehtävän, että kaksi elotonta henkilöä oli vedessä Mallasvedessä Valkeakoskella kirkon edessä.
Heillä oli sukellusvarusteet päällä. Pelastuslaitos elvytti sukeltajia ja heidät toimitettiin sairaalahoitoon.
Poliisi kertoi sittemmin toisen sukeltajan kuolleen. Nyt toisenkin turman uhrin kerrotaan kuolleen.
Poliisi jatkaa hänenkin osaltaan kuolemansyyn selvittämistä.

