Alustavien tietojen mukaan junan kuljettaja kuoli turmassa.
Pohjois-Ranskassa ainakin yksi ihminen on kuollut ja kolmisenkymmentä loukkaantunut junaturmassa, raportoivat ranskalaismediat. Onnettomuus sattui, kun luotijuna ja asevoimien kuorma-auto törmäsivät toisiinsa Pas-de-Calais'n alueella, uutisoi esimerkiksi TF1-kanava.
Poliisilähteen alustavien tietojen mukaan surmansa saanut on junan kuljettaja. Myös kuorma-auton kuljettaja loukkaantui vakavasti.
Junassa oli onnettomuushetkellä noin 350 matkustajaa, raportoivat esimerkiksi Le Monde ja BFMTV.
Suomessa onnettomuudesta on uutisoinut aiemmin Yle.
