Tapaninvainion julmasta roskismurhasta syytteet nuorelle miehelle – virolaismiehen elämä päättyi karusti, poliisi epäili kolmiodraamaa
Syyttäjä on nostanut syytteet Helsingin Tapaninvainion murhajutussa.
Poliisi alkoi selvittää Tapaninvainion kaupunginosassa tapahtunutta henkirikosta, kun se sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen roskalaatikosta löytyneestä verisestä matosta. Mattoon oli kääritty noin 40-vuotias kuollut virolaismies.
Saman päivän aikana otettiin Suomussalmelta kiinni 27-vuotias mies ja 28-vuotias nainen. Poliisi epäili alkuvaiheessa molempia murhasta ja kumpikin oli tutkintavankeudessa.
Myöhemmin esitutkinnassa kuitenkin päädyttiin luopumaan murhaepäilyistä naisen osalta. Nainen vapautettiin vankilasta.
Nyt syyttäjä kertoo nostaneensa jutussa syytteet.
27-vuotiasta miestä syytetään murhasta ja hautarauhan rikkomisesta. 28-vuotiasta naista puolestaan syytetään pelastustoimen laiminlyönnistä sekä rikoksentekijän suojelemisesta.
Syytteitä on määrä käsitellä Helsingin käräjäoikeudessa kahden viikon kuluttua.
Naapuri teki järkyttävän löydön
Poliisi kertoi aiemmin esitutkintavaiheessa, että henkirikoksen epäillään tapahtuneen 19.-20. marraskuuta 2021.
Poliisi kuvaili rikoksen tekotapaa raa’aksi ja julmaksi. Poliisi myös uskoi, että murhaa oli suunniteltu etukäteen.
Poliisin mukaan murhasta syytetty mies hankki etukäteen erilaista surmatyöhön ja sen jälkien peittelyyn soveltuvaa välineistöä.
– Hän meni tapahtuma-asuntoon varhain tekopäivän yönä, ja hänen epäillään surmanneen uhrin kirveellä, rikostarkastaja Jari Koski kommentoi poliisin tiedotteessa.
Surmatyön jälkeen uhri oli paketoitu mattoon ja jätetty naapuritalon roska-astiaan. Tekoväline löytyi viereisestä roskiksesta. Verisen maton huomasi roska-astiassa naapuritalon asukas, joka oli ihmetellyt roska-astiaansa ilmestynyttä veristä myttyä.
Tämän jälkeen mies ja nainen olivat paenneet Suomussalmelle ja kirjautuneet hotelliin, minkä liepeiltä heidät lopulta löydettiin.
Poliisi kertoi esitutkinnassa, että mies halunnut edistää henkirikoksen tutkintaa. Poliisin käsityksen mukaan teon taustalla ovat olleet miehen suunnitelmat yhteisestä elämästä naisen kanssa. Esitutkinnassa ei tullut esiin sellaisia seikkoja, joiden perusteella nainen olisi ollut tietoinen miehen suunnitelmista.
Sen sijaan tänään nostettujen syytteiden perusteella syyttäjä katsoo, että nainen olisi ainakin jollain tavalla auttanut miestä pakoilemaan poliisia jälkeenpäin.
Uusimmat
-
16:40
MTV seuraa: Leijonilla kasvojenpesun paikka – Suomi haastaa Kanadan
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:29
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
15:49
Saksan merivoimien komentaja: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys unelmani täyttymys
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
Lataa lisää