Tapaninvainion henkirikos: Tästä roskiksesta epäillyn murhan uhri löydettiin – naapurit ihmettelevät, miksei poliisi edes pessyt veriä pois

MTV paikalla: 40-vuotias mies löytyi kuolleena roska-astiasta 2:31
MTV Uutisten Eetu Ruonakoski raportoi ruumiin löytöpaikalta: 40-vuotias mies löytyi kuolleena roska-astiasta.

Tapaninvainion epäillystä henkirikoksesta muistuttavat paikalla enää roskalaatikkoon jääneet verijäljet. Naapurit kertovat poliisin pyörineen paikalla viikonloppuna näkyvästi. 

Poliisi tutkii Helsingin Tapaninvainiossa viikonloppuna tapahtuneeksi epäiltyä henkirikosta.

Rauhalliselta pientaloalueelta löydettiin viikonlopun aikana 40-vuotiaan miehen ruumis. Vainaja oli jäteastiassa.

Asia tuli poliisin tietoon, kun naapurit ilmoittivat löytäneensä roskiksesta yllättäen maton ja patjan sekä verijälkiä. Paikalle saapuneet poliisit totesivat, että roskalaatikossa on ruumis ja kärräsivät roskalaatikon tarkempiin tutkimuksiin.

Ruumis oli siis laitettu sivullisten naapurien roskalaatikkoon. Roskalaatikon omistajilla ei ole tekemistä rikosepäilyn kanssa. Epäilty henkirikos kuitenkin MTV Uutisten tietojen perusteella tapahtui aivan roskalaatikon lähistöllä sijaitsevassa asunnossa.

Naapurien roskalaatikko on sittemmin palautettu, mutta raa'aksi ja julmaksi kuvaillun rikoksen jäljet näkyvät yhä.

Naapurit ihmettelevät, ettei poliisi puhdistanut vereentynyttä laatikkoa sisäpuolelta ollenkaan saatuaan tutkimuksensa valmiiksi. Laatikossa on edelleen näkyviä verijälkiä. Jälkiä on ainakin roskalaatikon sisäpinnoilla sekä etenkin roskalaatikon pohjalle jääneissä roskissa.

Mikään muu ympäristössä ei muistuta henkirikoksesta. Roskalaatikko sijaitsee rauhallisella pientalovaltaisella kadulla. Tiistai-iltapäivänä paikalla on hiljaista, eikä poliisista näy enää jälkeäkään, vaikka naapurien mukaan virkavalta oli viikonloppuna paikalla runsain voimin, ja aluetta jopa osin eristettiin.

Naapurit kertovat, ettei henkirikoksen tapahtumapaikkana oletetusti olleen asunnon asukkaista ole ollut aiemmin häiriötä. Heidän mukaansa poliisi on kuitenkin vieraillut aiemmin asunnolla joitain kertoja syystä tai toisesta.

Eräs naapureista kertoo, ettei tapahtuma-aikaan perjantain ja lauantain välisenä aikana alueella kuulunut tai näkynyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa. 

Lue myös:

    Uusimmat