Tamperelaismies paineli täyden maratonin keskellä yötä Pispalan portaissa: "Aksu vähän uhosi kävelevänsä"

Se on sellainen asia, että kun jotain luvataan, niin se myös tehdään. Ja jos ei muuten, niin puhtaalla sisulla sitten.

Tamperelainen Aksu Karima on tänä viikonloppuna osoittanut konkreettisesti olevansa sanojensa mittainen mies tarpomalla edestakaisin Pispalan kuuluisia portaita täysmaratonin verran. Kariman raju veto portaissa alkoi perjantaina illalla ja päättyi lauantaiaamuna.

25-vuotias Karima kertoo MTV Uutisille sunnuntaina iltapäivällä, että rappusreissu tuntuu pohkeissa edelleen.

– Nyt on kyllä aika tiukka aamu ollut. Vähän olen koittanut kävellä, että saisin jalkoja auki. Täytyy sanoa, että oli se aika raju veto. Pohkeet on nyt eniten kipeinä, Karima kuvailee.

Joku meni portaissa puolimaratonin, miksei sitten täysmaratonia?

Ei Karima kuitenkaan ihan kylmiltään lähtenyt portaita tarpomaan, sillä hänellä on monipuolinen urheilutausta lenkkeilystä, kilpauinnista, nyrkkeilystä ja jääkiekosta. Hän ei kuitenkaan pidä itseään kestävyysurheilijana ja juuri sitähän maratoni Pispalan portaissa tietenkin edellyttää.

Mutta tehdäänpä pieni pikakelaus ajassa taaksepäin, jotta saamme selville, miksi Karima oikein päätti lähteä yölliselle porrasmaratonilleen.

– Olen asunut koko ikäni tässä Pispalan portaiden vieressä. Vuosi sitten näin netissä jutun miehestä, joka oli kävellyt puolimaratonin näissä portaissa. Taisin siinä heti sanoa, että kyllä minä kävelisin niissä täysmatkan ihan koska vain.

Juttu jäi kaveriporukkaan elämään lentäväksi vitsiksi, että "Aksu vähän uhosi kävelevänsä".

– Pari viikkoa sitten kaverin kanssa puhuttiin, että kun on tässä vapaa viikonloppu, niin voisi sen maratonin käydä heittämässä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pimeä yö portaissa syö miestä

Eli ei muuta kuin sanoista tekoihin. Karima kertoo, ettei hän harjoitellut porrasmaratonia etukäteen sen kummemmin tavallista lenkkeilyä lukuun ottamatta.

– Ensimmäiset 20-30 kierrosta portaissa tuntui hyvältä. Tankkaus pelasi hyvin ja minulla oli kaverit tsemppaamassa. He antoivat ruokaa ja juomaa alhaalla. Heistä oli iso apu siinä.

Kariman kaverit lähtivät kuitenkin koteihinsa nukkumaan puolenyön aikoihin. Tässä vaiheessa mies jäi yksikseen ammentamaan puhtaan sisun tuomaa voimaa.

– Sitten kun tuli se yön pimeys kello 2-4 aikaan, niin kyllä siellä oli ajoittain aika paha mieli yksin kävellä niitä portaita. Meinasi itku tulla siinä välillä.

Karima sai kuitenkin sopivasti lisävirtaa ja intoa siitä, kun urakan puoliväli tuli vastaan yöllä kello 2-3 aikaan.

– Kun aurinko alkoi nousta, mieli parani taas. Kaveritkin tulivat takaisin ennen aamuseitsemää. He toivat minulle lisää evästä, kun minulla oli ruoatkin loppuneet yöllä.

Karima korostaa kaverien tärkeyttä tsemppaamisessa.

– Ei tuollaisia pysty yksin tekemään. Kavereille hirveän iso kiitos, että jaksoivat tulla sinne ja herätä aikaisin aamulla, jotta pääsee poika maaliin.

Lopullinen aika: 12 tuntia 32 minuuttia

Karima oli päättänyt suorittaa porrasmaratoninsa perjantain ja lauantain välisenä yönä, jotta hän saisi keskittyä rauhassa omaan suoritukseensa. Aikaa urakkaan kului lopulta 12 tuntia ja 32 minuuttia.

Karima taivalsi rappusia edestakaisin 110-120 kertaa.

– Siinä kun yksin yöllä kävelin, sekosin laskuissa. Laskin niin, että aina viisi kertaa ylös-alas ja tankkaustauko vedellä ja sipseillä. Minun matikkani meni jossain vaiheessa sekaisin niiden vitosten kanssa, hän naurahtaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Lisää haasteita tulossa

Pispalan portaat eivät ole suinkaan Kariman ensimmäinen eikä viimeinen haaste.

– Vedettiin viime kesänä kaverin mökille Teiskoon ja sovittiin, että mennään omilla kyydeillä. Vedin sinne sitten tuosta Nässyn (Näsijärvi) yli uimalla.

– Tänä kesänä pitäisi vesien vähän lämmetessä vetää Pyhäjärveä pitkin kaverin mökille Pirkkalaan uimalla reilun kymmenen kilometrin matka.

Karima kertoo saaneensa opit lupausten pitämiseen isältään.

– Isä on sanonut, että jos jotain sanotaan, se pidetään. Eli nähdään jossakin sovittuna kellonaikana. Tai jos sanoo tekevänsä, niin kyllä se aina tehdään, hän summaa.

Aksun tempauksesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat