Tämä postinumeroalue on oikea käytettyjen autojen keisarikunta
Käytetyn tavaran osto- ja myyntisivusto Tori.fi selvitti datastaan, mitkä ovat parhaat maakunnat auton myymiselle.
Netin markkinapaikka Tori.fi otti selvää, missä päin Suomea käytetyt autot vaihtavat nopeimmin omistajaa sekä sen, missä niistä maksetaan suhteellisesti paras hinta. Tiedot perustuvat Torin autokaupankäyntidataan ja koskevat vain yksityishenkilöiden välistä vertaiskauppaa.
Datasta kävi ilmi, että kun Suomessa aikoo myydä auton, kannattaa se tehdä Uudellamaalla.
– Uudellamaalla asuu noin kolmannes suomalaisista, joten siellä asiakaskunta on ylivoimaisesti laajin. Mutta käytetystä autosta myös saa Uudellamaalla keskimäärin kolmanneksi parhaan hinnan Suomessa ja asukaslukuunkin suhteutettuna Uudellamaalla etsitään käytettyjä autoja vilkkaimmin koko maassa, Torin autokaupasta vastaava johtaja Jenni Tuomisto kertoo yhtiön tiedotteessa.
Paras hinta Keski-Pohjanmaalla
Uudellamaalla Torissa myytyjen autojen keskihinta oli viime vuonna 2 219 euroa. Kuten edellä todettiin, oli tämä kolmanneksi korkein.
Kaikkein eniten autoista maksettiin Keski-Pohjanmaalla, jossa keskihinta oli 2 416 euroa. Toiseksi eniten rahaa, keskimäärin 2 381 euroa, autostaan saavat kainuulaiset. Kainuussa käytettyjä autoja kuitenkin myytiin kaikista maakunnista kolmanneksi vähiten.
Matalimmat keskihinnat löytyivät Etelä-Karjalasta (1 662 euroa) ja Kanta-Hämeestä (1 699 euroa)
Käytettyjä autoja myytiin 90 miljoonalla
Torin käyttäjät ostivat käytettyjä autoja viime vuonna yhteensä 90 135 000 eurolla. Ihmiset myivät vuoden aikana palvelun kautta yli 52 000 autoa, joiden keskihinnaksi muodostui 1 897 euroa.
Yksittäisistä postinumeroalueista Suomen ylivoimainen käytettyjen autojen keisarikunta on 20100 eli Turun keskusta.
– Turun keskustan yksityishenkilöt tienasivat viime vuonna käytetyillä autoilla yli miljoona euroa. Erotus toiseksi rahakkaimpaan alueeseen, Joensuun keskustan pohjoisosaan, on 228 000 euroa. Turun keskustassa myös myytiin Suomen postinumeroalueista eniten käytettyjä autoja viime vuonna, 767 autoa. Siinäkin ero kakkoseen Joensuuhun on suuri: 359 autoa, Tuomisto avaa tiedotteessa.
Turun keskustan selkeä korostuminen on yllättävää, sillä muualla Varsinais-Suomessa käytettyjen autojen kauppa ei ole erityisen vilkasta. Siellä myytiin viime vuonna kokonaismäärässä maakunnista neljänneksi eniten autoja ja tienattiin niillä yhteensä yli 8,6 miljoonaa euroa, mutta summasta siis yli miljoona muodostui yhdellä postinumeroalueella. Myytyjen autojen keskihinta oli Varsinais-Suomessa maakunnista kahdeksanneksi korkein, 1915 euroa.
Autokanta ikääntyy vauhdilla
Eilen maanantaina uutisoitiin, että Suomen autokanta ikääntyy tällä hetkellä poikkeuksellisen kovaa vauhtia, sillä koronapandemia on leikannut uusien autojen rekisteröintejä ja tuonut liikennekäyttöön aiempaa vanhempia autoja.
Ensirekisteröintien väheneminen näkyy autokannan iän nopeana kasvuna. Liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä kasvoi viime vuonna jo 12,5 vuoteen. Keski-ikä on kasvanut noin kolmella kuukaudella vuodesta 2019. Autokannan niin sanotut suuret ikäluokat ovat vuosina 2005–2008 käyttöönotetut autot, joita on nykyisestä henkilöautokannastamme noin viidennes.
Yli 15-vuotiaiden henkilöautojen määrä autokannassa kasvoi viime vuonna noin 60 000 autolla. Liikennekäytössä oli vuoden päättyessä noin 920 000 vähintään 15 vuotta vanhaa autoa.
Lähteet: Tori.fi, Autoalan tiedotuskeskus
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää