Tähtiä ja nuoria lupauksia – kaikkien aikojen suomalainen NHL-kattaus!

MTV Sport arvioi jokaisen suomalaispelaajan, joka on aloittamassa kauden NHL-joukkueessa. Pelaajat on jaettu kolmeen kastiin odotusten perusteella. Kiinnittäkää turvavyöt, kohta se alkaa!

Videolla Kristian Vesalaisen antamia näyttöjä. 

Patrik Laine, Winnipeg Jets
Laineesta on tullut kahden kauden aikana NHL:n eliittikaartin mies. Viime kauden 44 osumaa oli kova näyttö, ja ensi kaudella on haarukassa jo maaginen 50 maalin raja.

Mistä tietää, että maalintekijästä on tullut stara? Siitä, että hänen puolustuspeliään aletaan kritisoida, kun hyökkäyspeliä ei enää voi. Laine on siinäkin mielessä kuin Aleksander Ovetshkin – vaikka jokaisessa pelissä tulisi hattutemppu, aina on superanalyytikkojen mielestä joku mies karannut jossain kentän osa-alueella sekunniksi.

Pekka Rinne, Nashville Predators
Vezina Trophyn voitto niittasi Rinteen viimeistään suurten maalivahtien joukkoon. Ikää on jo 35 vuotta, mutta mieli ja kroppa ovat kuin parikymppisellä. Pahat lonkkavaivatkin ovat taakse jäänyttä elämää, ja Rinne on elämänsä kunnossa.

Eikä siinä vielä kaikki. Rinne on kaiken lisäksi ihan sairaan mukava jätkä. Suomen versio Nicklas Lidströmistä, joka sai uransa aikana lempinimen ”The Perfect Human”.

Aleksander Barkov, Florida Panthers
Panthers on ollut vuosi vuodelta enemmän Barkovin joukkue. Kun turha ujous on kariutunut pois, hänestä on kasvamassa tehokas jääkiekkorobotti.

Barkov voisi tehdä vieläkin enemmän pisteitä, jos hän varastaisi hyökkäyssuuntaan. Sitä hän ei tee, tai muuten isä-Barkov ottaa Suomesta kiukkuisen puhelun ja toruu poikaansa.

Sebastian Aho, Carolina Hurricanes
Aho näyttää ujolta maalaispojalta, mutta kaukalossa tapahtuu. Paljon. Hyviä asioita. Aholla on maaginen kosketus kiekkoon. Hän pystyy raapimaan kiekon aina jostain välistä itselleen – eikä sitä ole helppo ottaa häneltä pois.

Aho on ollut aina loistava suojaamaan kiekkoa, ja lisääntynyt lihas on tehnyt hänestä vielä paremman. Aho ostaa aikaa loistavasti ketjukavereille hyökkäysalueella.

Mikko Rantanen, Colorado Avalanche
Rantanen ylitti kovan 80 pisteen rajan viime kaudella. Kehitys on ollut selkeän nousujohteista jo monta kautta, eikä ylärajaa ole näkyvissä.

Rantanen on modernin laiturin prototyyppi: iso, hyvin liikkuva ja taitava. Rantanen tekee tehoja ja on viimeisen päälle joukkuepelaaja. Ketju Rantanen–Nathan MacKinnonGabriel Landeskog oli yksi viime kauden parhaita koko NHL:ssä.

Mikael Granlund, Minnesota Wild


Kaukana ovat ne tulokasajat, kun Granlundia paiskittiin pitkin laitoja kuin märkää tiskirättiä. Granlund on tehnyt itsestään hiellä vahvan ammattiurheilijan – kohentunut itseluottamus näkyy joka rintamalla.

Granlund aistii pelin virtaukset loistavasti. Kun pitää lisätä nopeutta, hän pystyy tekemään rytminvaihdoksen. Toisaalta Granlundin taidot ovat jo vastustajien tiedossa, eivätkä vastustajat uskalla hyökätä suin päin hänen kimppuunsa.

Tuukka Rask, Boston Bruins
Raskin viime kauden alku näytti vaikealta, mutta kun hän pääsi vauhtiin, Savonlinnan mies oli taas oma itsensä. Rask on pelannut kovia pelimääriä monena kautena, mikä on syönyt kropan kuntoa. Jos Rask on fyysisesti tikissä, hän on sarjan parhaita maalivahteja.

Rasmus Ristolainen, Buffalo Sabres
Ristolainen on kantanut monta kautta uskomatonta kuormaa Sabresin takalinjoilla. Ei ihme, että hermot näyttävät välillä olevan pinnassa, kun hän joutuu lähes yksin siivoamaan heikon ja hengettömän oloisen joukkueen maalia.

Ristolainen on niin kovassa kunnossa, että hän voisi osallistua olympialaisten kymmenotteluun.

LUOTTOMIEHET

Antti Raanta, Arizona Coyotes
Raannalla oli riittävästi vaikeuksia kauden alussa. Lukuisten loukkaantumisten lisäksi skorpionit valtasivat asunnon. Loppukaudesta Raannan torjuntalukemat olivat sarjan parhaita.

Raanta on vihdoin asemassa, jota hän on pitkään himoinnut. Hän on selkeä, arvostettu ykkösveskari.

Miro Heiskanen, Dallas Stars
Dallasin edelliskesän ykköskierroksen varaus (3.) pelaaja ottaa heti ison roolin Starsin pakistosta. Pelaaminen näyttää vaivattomalta, eikä Heiskanen vaikuta tyypiltä, joka jäisi harmittelemaan yhtä virhettä moneksi kuukaudeksi.

Jos Heiskanen malttaa pelata välillä hienojen soolojen ohella peruspeliäkin, ennusmerkit ovat loistavat.

Esa Lindell, Dallas Stars
Lindell ansaitsisi Raskaan Työn Raataja -palkinnon, kun hän joutuu siivoamaan ruotsalaispakki John Klingbergin jälkiä. Klingberg saattaa leikata yllättäen oman maalin edestä kiekon kanssa, vaikka kaksi vastustajaa on iholla. Ja hups, kohta Lindell on taas hommissa.

Lindell ei ole hirveän näkyvä, mutta hän mukautuu aina pelin vaatimuksiin ja tekee erittäin vähän virheitä.

Markus Nutivaara, Columbus Blue Jackets
Nutivaara oli lopettaa jääkiekon B-junnuikäisenä, mutta onneksi hän sai peli-ilonsa takaisin ja jatkoi. Luonnonlapsi sekä jäällä että sen ulkopuolella. Loistavat pelilliset vaistot, ja otteisiin on tullut kypsyyttä viime vuosina. Saavuttanut John Tortorellan luottamuksen, mikä on saavutus sinänsä.

Joonas Korpisalo, Columbus Blue Jackets
Korpisalon paikka ei ole helppo, kun edessä seisoo tukkeena yksi sarjan parhaista maalivahdeista, Sergei Bobrovski. Korpisalolla on ehjä treenikesä, ja hän on valmis haastamaan Bobrovskin. Korpisalo on pelannut yksittäisiä loistopelejä, mutta tarvitsisi nyt pidemmän putken, jossa kiekot jäävät kiinni.

Teuvo Teräväinen, Carolina Hurricanes
Kimmo Timonen
antoi pientä kuittia Teräväisen asenteesta NHL-uran alkuaikoina Chicago Blackhawksissa, mutta Hurricanesissa Teräväisestä on kuoriutunut vastuullisempi pelimies. Varsinkin yläkroppaan on tullut paljon voimaa lisää, minkä takia hän saa huikeat tekniset taidot paremmin esiin. Tietokone raksuttaa samalla kellotaajuudella Sebastian Ahon kanssa.

Mikko Koskinen, Edmonton Oilers
Koskinen on täysin eri mies kuin ensimmäisellä NHL-reissulla New York Islandersin organisaatiossa. Valmentaja Todd McLellan on antanut pientä kritiikkiä harjoituskaudella, mutta otteet ovat parantuneet, kun kausi on lähestynyt. Ollut jo vuosia valmis NHL-tasolle.

Mikko Koivu, Minnesota Wild
Uskomaton kestävyys. Koivu on jättänyt neljänä viime kautena runkosarjassa ainoastaan neljä ottelua väliin. Parhaimmillaan aloituksissa, painetilanteissa ja ottelun ratkaisuhetkillä. Luotetta ja sopivan jääräpäinen kapteenityyppi, joka vihaa tappiota yhtä paljon kuin Donald Trump toimittajia.

Artturi Lehkonen, Montreal Canadiens
Viime kausi meni vihkoon selkävamman takia, mutta nyt on taas aika näyttää taso. Canadiensin heikentyneissä hyökkäysketjuissa pitäisi lohjeta kunnon rooli. Vaikka Lehkonen ei ole iso mies, hän on vahvimmillaan maalineduspaineissa.

Joel Armia, Montreal Canadiens
Sai vakaan aseman jo Winnipeg Jetsissä, mutta hakee nyt vielä isompaa roolia Canadiensissa. Kasvanut hyväksi yleispelaajaksi, mutta taustalla kytee edelleen ratkaisukyky, josta hänet tunnettiin nuorempana Porin Ässien riveissä.

Juuse Saros, Nashville Predators
Pekka Rinteen uskollinen aseenkantaja odottaa vuoroaan nousta ykköseksi. Taidot riittäisivät jo nyt NHL-joukkueen ykkösveskariksi. Teknisesti erittäin pätevä maalivahti, kropaltaan kuin kreikkalainen patsas. Maalivahdiksi harvinaisen normaali ihminen.

Sami Vatanen, New Jersey Devils
Siirto Anaheim Ducksin veteraanilaumasta nuorekkaaseen New Jersey Devilsiin piristi Vatasen peliä. Saa nyt pelata vahvuuksillaan kiekollista peliä takalinjojen dominaattorina. Nauttii pelaamisesta edelleen kuin pikkupoika, vaikka ikää on jo 27 vuotta.

Valtteri Filppula, New York Islanders
Oli hieman yllättävää, ettei Philadelphia Flyers tehnyt vielä lyhyttä jatkoa Filppulan kanssa. Ei mikään tehotykki, mutta erittäin luotettava ja fiksu joukkuepelaaja. Pelin nopeutuminen on hieman hankala rasti Filppulalle, mutta pysyy mukana hyvän pelisilmänsä ansiosta.

Leo Komarov, New York Islanders
Islanders tarjosi neljän vuoden sopimusta Komaroville. Ja kyllähän se Leksalle kävi, varsinkin kun takana on uran heikoin NHL-kausi Toronto Maple Leafsissa. Tärkeä sytyttäjä haastajana kauteen lähtevässä Islandersissa.

Olli Määttä, Pittsburgh Penguins
Voittanut urallaan jo kaksi Stanley Cupia. Liikkuminen on hieman kulmikasta, mutta pärjää armottoman taistelutahtonsa ja hyvän pelipäänsä ansiosta. Tärkeä luottopalanen Penguinsissa: kun tarvitaan isompaa roolia, Määttä on sen valmis ottamaan.

Joonas Donskoi, San Jose Sharks
Olkapäävaivat ovat kiusanneet viime kausina, ja onnistumiset ovat tulleet usein putkissa. Terveenä ollessaan erittäin käyttökelpoinen ja monipuolinen laituri. Esittää välillä uskomattomia veivejä maalin lähistöllä.

Kasperi Kapanen, Toronto Maple Leafs
Kytännyt NHL-paikkaa raivoisasti pari kautta. Nyt näyttää siltä, että valmentaja Mike Babcockin luottamus on saavutettu. Pelannut paljon alemmissa ketjuissa, mutta perusprofiililtaan tuloksentekijä.

Markus Granlund, Vancouver Canucks
NHL-ura oli jo vaakalaudalla, mutta sai vuoden jatkon Vancouveriin. Luotettava yleismies, joka on kovalla taistelulla raivannut paikan auringossa.

Erik Haula, Vegas Golden Knights
Ilman Patrik Laineen, Sebastian Ahon, Mikko Rantasen ja kumppaneiden loistokkuutta Haula olisi noussut vielä enemmän otsikoihin viime kaudella. Löi itsensä läpi hyökkäävässä roolissa. Miten nyt, kun Paul Stastny liittyi joukkueeseen?

Antti Niemi, Montreal Canadiens
Löysi sisäisen rauhan Pittsburghin ja Floridan sekasotkun jälkeen. Tarjoaa vakaata tuurausapua loukkaantumisherkälle Carey Pricelle.

RAJATAPAUKSET

Jori Lehterä, Philadelphia Flyers
Lunta tuli tupaan jo viime kaudella, kun peliaika jäi vähiin. Kokaiiniepäilyt lisäsivät epävarmuutta entisestään. Ei pääse näyttämään hyökkäyskykyjään nelosketjussa.


Jesse Puljujärvi, Edmonton Oilers
Hakenut itseään pari kautta, mutta nyt raportit kertovat, että kehitystä olisi tapahtunut. Ykköskierroksen varaus on tarjonnut suojaa tähän asti. Nyt olisi tapahduttava.

Jesperi Kotkaniemi, Montreal Canadiens
Montrealissa huudellaan jo uudesta Saku Koivusta, mutta Kotkaniemi on vasta NHL-uransa alkutaipaleella. Kykyjä on, mutta nyt tarvitaan malttia ja kärsivällisyyttä.

Kristian Vesalainen, Winnipeg Jets
Iso, hyvin liikkuva ja taitava. Pienen kaukalon peli sopii jopa paremmin kuin ison, kun pääsee vastustajan iholle. Mahdollisuudet vaikka mihin, mutta pitää muistaa, että Jets on yksi mestarisuosikki, jonka kärkirooleihin ei niin vain marssita.

Juuso Riikola, Pittsburgh Penguins
Loksautti leuat kertaheitolla Penguinsin leirillä. Luistelu ja loistava pelipää herättivät huomiota. Aloittaa kauden ylhäällä pelaavassa pakistossa.

Miikka Salomäki, Nashville Predators
Rimpuillut pienessä roolissa Predatorsin organisaatiossa jo vuodesta 2013 lähtien. Tehnyt kunnioitettavaa perustyötä vähäisellä peliajalla.

Antti Suomela, San Jose Sharks
Viime kauden SM-liigatähti on vakuuttanut San Jose Sharksin väen harjoituspeleissä. Fiksu sentteri sopii hyvin Peter DeBoerin pakettiin.

Ville Husso, St. Louis Blues
Ensimmäinen NHL-peli on vielä pelaamatta. Farmissa on jo näytöt annettu. Loukkaantumisalttiin Jake Allenin jääminen sivuun voisi avata paikan.

Niko Mikkola, St. Louis Blues
Isokokoinen peruspakki on nappaamassa yllätyspaikkaa Bluesin kovasta pakistosta osittain loukkaantumisten avustuksella. Sopii hyvin profiililtaan kookkaaseen Bluesin puolustukseen.


Urho Vaakanainen, Boston Bruins
Isokokoinen puolustaja on vähän yllättäen nappaamassa paikkaa Bostonin NHL-miehistöstä.

Ei välttämättä pelaa koko kautta ylhäällä, mutta muutamakin NHL-pelikin olisi plussaa.

Juuso Välimäki, Calgary Flames
Esittänyt miehen otteita Flamesin alakerrassa, ja kausi alkanee kolmosparissa. Seilailee todennäköisesti kauden aikana NHL:n ja AHL:n väliä.

Henri Jokiharju, Chicago Blackhawks
Kenties kovin suomalaispaukku, vaikka taidot olivatkin tiedossa. Kiekolliset kyvyt, rohkeus ja fysiikka riittävät jo NHL-tasolle. Nyt tarvitaan vaan tasaisia pelejä alle.

Roope Hintz, Dallas Stars
Pelasi lupaavan kauden AHL:ssä, eikä vakiopaikka NHL:ssäkään ole kaukana. Pelisilmä ja tekniset taidot jo nyt riittävät. Kysymysmerkkejä enää fyysinen valmius ja pelitempossa pysyminen.

Julius Honka, Dallas Stars
Tim Montgomeryn
tulo valmentajaksi oli hyvä asia, sillä Ken Hitcockin luotto alkoi jo hiipua. Loistavat työkalut huipulle, mutta pitäisi oppia välillä luopumaan kiekosta ajoissa.

Markus Hännikäinen, Columbus Blue Jackets
Taiteillut jo pari kautta farmin ja ykkösryhmän välimaastossa. On nyt elämänsä kunnossa ja valmiina ottamaan vakiopaikan rikkovissa ketjuissa.

Lue myös:

    Uusimmat