Syyttäjä pitää Savonlinnan perhesurmaa poikkeuksellisena.
Syyttäjä Pia Mäenpää pitää Savonlinnassa itsenäisyyspäivänä 2025 tapahtunutta epäiltyä perhemurhaa poikkeuksellina henkirikoksena erityisesti kolmesta syystä.
– Tämä on poikkeuksellinen henkirikos henkirikosten joukossa, Mäenpää sanoo MTV Uutisten haastattelussa.
Poliisin mukaan 22-vuotias mies sytytti omakotitalon palamaan useista eri paikoista ja poistui talosta ilman vaatteita.
Tulipalossa kuolivat 20-vuotias nainen, 3-vuotiaat kaksospojat ja perheen 1-vuotias kuopuslapsi. Syyttäjä vaatii lasten isälle rangaistusta neljästä murhasta.
Mies on kiistänyt rikoksen ja vedonnut ulkopuoliseen tekijään. Viitteitä ulkopuolisesta tekijästä ei ole syyttäjän mukaan esitutkinnassa tullut ilmi.
Lue myös: Savonlinnan raa'assa perhesurmassa kuolleen naisen isä: "Hän tappoi heidät ja syyttelee täysin viattomia"
Nämä seikat tekevät teosta poikkeuksellisen
Syyttäjän mukaan henkirikoksen poikkeuksellisuus tulee esille ainakin kolmessa eri seikassa.
– Tästä tekee raskaan sen, että epäilty tekijä on perheen sisäinen tekijä, eli kaikille uhreille lähihenkilö, Mäenpää sanoo.
Uhrit olivat miehen puoliso sekä heidän lapsensa.
Tämän lisäksi teko on toteutettu uhreille oletetusti kaikkein turvallisimmassa paikassa, eli heidän kotonaan.
– Ja sitten se, että kyseessä on ollut näin pieniä alaikäisiä lapsia (uhreina), Mäenpää tiivistää.


