Poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta Lahdessa.
Hämeen poliisi sai hälytyksen henkeen ja terveyteen kohdistuneesta tapahtumasta Lahdessa lauantai-iltana 27. kesäkuuta kello 23 jälkeen.
Poliisipartio löysi Tonttilan kaupunginosassa sijaitsevasta kerrostalosta naisen, joka oli menehtynyt. Poliisi epäilee naisen kuolleen väkivallan seurauksena.
Poliisi otti rikoksesta epäillyn tekijän kiinni sunnuntaina 28. kesäkuuta Lahdesta muutama tunti rikosepäilyn ilmitulon jälkeen.
Rikoksesta epäiltyä 32-vuotiasta miestä tullaan esittämään vangittavaksi murhasta epäiltynä tiistaina 30. kesäkuuta.
IS:n tietojen mukaan miestä epäillään 30-vuotiaan vaimonsa murhasta.
Käräjäoikeuden asiakirjoista käy ilmi, että miehen puoliso on hakenut avioeroa viime vuoden lopulla, mutta asia oli vasta vireillä. He asuivat eri osoitteissa Lahdessa.
Poliisi on tiedotteessaan kertonut, että tapahtuneen esitutkinta on hyvin alkuvaiheessa. Poliisi ei tässä vaiheessa pysty kertomaan asiasta enempää esitutkintaa vaarantamatta.
Uutista ja otsikkoa päivitetty 29.6.2026 kello 15.44: Miestä epäillään naisen murhasta.

