Syyte: Äiti sulki alle kaksivuotiaan lapsen kahdeksi yöksi piharakennukseen sääskien syötäväksi

Alle kaksivuotiaan lapsen äitiä syytetään Pohjois-Pohjanmaan käräjäoikeudesta lapsensa heitteillepanosta.

Syyttäjän mukaan nainen oli kesäkuussa jättänyt alle kaksivuotiaan tyttärensä kahtena yönä ilman hoitajaa tai valvontaa yksin piharakennukseen Kempeleessä.

Kun lapsi löydettiin, oli hän ollut syyttäjän mukaan likainen, nälkäinen, janoinen ja sääskien purema. Syyttäjä vaatii äidille ehdollista vankeutta.

Äiti myöntää osittain

Nainen myöntää syytteen, mutta kiistää, että lapsen tila löydettäessä olisi johtunut valvomattomasta yöstä. Hänen mukaansa sääsken puremat olivat tulleet jo päivällä ja lapsen olevan normaalistikin nälkäinen aamuisin.

Piharakennuksessa nukutut yöt eivät äidin mukaan olleet peräkkäisiä ja äiti kertoo lapsen olleen vain muutamia tunteja ilman valvontaa ja huolenpitoa nukkuessaan.

Äiti oli itse ilmoittanut lapsensa sijainnin aamulla sosiaalipäivystykseen, jotta viranomaiset voisivat hakea lapsen.

Naisen puolustus katsoo, että teko olisi sakoilla sovitettavissa. Käräjäoikeuden on määrä antaa asiassa tuomio vielä tällä viikolla.

Aiheesta uutisoi aiemmin Ilta-Sanomat.

Video: Miksi vaikeissa tilanteissa kärsivät lapset jäävät ilman apua? Tällaisena asiantuntijat näkivät Suomen lastensuojelun tilanteen vuosi sitten.

Lue myös:

    Uusimmat