Syöpäpotilas järkyttyi HUSin klinikalla: Miksi hoitajat eivät käytä maskeja? "Tuntui ristiriitaiselta, että potilaiden pitää kokea sellaista turvattomuutta"
Helsingin Meilahdessa HUS Syöpäklinikan päiväosastolla hoitokäynnillä ollut nainen hämmästelee, miksei sairaalan hoitajien kasvoilla ollut minkäänlaisia suojuksia.
Syöpäpotilas oli järkyttynyt siitä, ettei käytävillä liikkunut henkilökunta näyttänyt millään tavalla suojautuneelta, vaikka he ovat tekemisissä vaikeasti sairaiden ja koronaviruksen riskiryhmäläisten kanssa.
Naisen mukaan maskiton hoitaja joutui myös hoidon aikana olemaan lähellä häntä.
– Olen itse riskiryhmäläinen ja reagoin siellä siihen, että hoitajilla ei ole maskeja ollenkaan. Tuntui ristiriitaiselta, että HUS:ssa potilaiden pitää kokea sellaista turvattomuutta, nainen kertoo MTV Uutisille.
– Klinikalla oli ohjeistus, että jos tulee aamulla asioimaan, lämpö täytyy mitata etukäteen. Oli myös ilmoitus, että jos on koronan oireita, niin saa mennä erikseen hakemaan maskin.
Hallintoylilääkäri Teppo Heikkilä vastasi MTV:n kysymyksiin hoitajien maskien käytöstä syöpäosastolla.
Hänen mukaansa infektioherkkien potilaiden hoitoon on vakiintuneet hoitokäytännöt, joita noudatetaan myös epidemian aikana.
– Normaalitilanteessakin maskeja käytetään muun muassa toimenpiteissä ja sellaisten potilaiden hoidossa, joilla vastustuskyky on alentunut ja joita hoidetaan sen vuoksi suojaeristyksessä. Nämä käytänteet ovat tietenkin voimassa myös koronavirusepidemian aikana, Heikkilä kertoo sähköpostitse.
Hänen mukaansa riskiryhmään kuuluvien potilaiden suojaamiseen sekä tarkkailuun kiinnitetään sairaalassa epidemian aikana tavanomaistakin enemmän huomiota.
Yksittäisiä yhteydenottoja
Koronavirusepidemiaa koskevat suojainohjeet koskevat Heikkilän mukaan kaikkia HUSin sairaaloita ja yksiköitä. Ne täydentävät normaalitoiminnan suojainohjeita eivätkä kumoa niitä, ylilääkäri täsmentää.
Hänen korviinsa ei juurikaan ole kantautunut syöpäpotilaiden huolia henkilökunnan hengityssuojainten käyttämättömyydestä.
– Yksittäisiä yhteydenottoja on toki ollut.
HUSin suojaintilanne on hallintoylilääkärin mukaan kohtuullinen.
– Tilanne on toistaiseksi pystytty hallitsemaan tiiviillä valmiusjohtamisella, mutta suojainten koronavirusepidemiaan liittyvää käyttöä ohjataan tarkasti, Heikkilä kertoo.
MTV:n haastattelema potilas esiintyy jutussa nimettömänä, koska ei halua nimeään julkisuuteen arkaluontoisessa, terveyttään koskevassa asiassa.
Uusimmat
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
Lataa lisää