Kauneusalan yrittäjä Tiina Jylhä julkaisi 22. maaliskuuta tviitin, jossa hän mainosti yrityksensä myymiä suojavälineitä ja pitkää kokemusta alalta. Sittemmin Jylhä on joutunut keskelle suojavälineitä koskevaa sekavaa kohua. Tviitti on synnyttänyt kommenttiryöpyn.
– Meillä on 40 vuoden kokemus kasvomaskien, suojavarusteiden, desifiointiaineiden ja virustestausvälineiden kanssa. Luotettava kuljetus, Jylhä kirjoitti Twitterissä.
Nyt kolme viikkoa myöhemmin twiitti on kerännyt melkoisen kommenttiryöpyn.
Huoltovarmuuskeskus teki erilliset sopimukset suojavälineiden ostamisesta Jylhän yrityksen sekä liikemies Onni Sarmasteen kanssa. Molemmat kaupat olivat noin viiden miljoonan euron suuruisia.
Sopimusten solmimisten myötä Suomeen saapui Kiinasta 230 000 hengityssuojainta ja 2 miljoonaa kirurgimaskia. Ne eivät kuitenkaan olleet riittävän tasokkaita sairaanhoitajille eikä suojamateriaali täyttänyt eurooppalaisia standardeja sairaalakäytössä.
Asian valkenemisen myötä sekä Jylhä että Sarmaste ovat joutuneet julkisuuden valokeilaan. Molempien kertomukset tapahtuneesta eroavat toisistaan.
Erilaiset versiot
Jylhä kertoi aiemmin Helsingin Sanomille, että hänen yrityksellään ei ollut mitään tekemistä Suomeen saapuneen toimituslennon kanssa.
– Se, mitä Suomeen on toimitettu, ei ole meidän myymämme tuote.
Jylhän mukaan Huoltovarmuuskeskukselle toimitetun suojavarustetilauksen oli määrä olla hänen yrityksensä toimittama, mutta Sarmaste onnistui vaikuttamaan tilaukseen ja huijaamaan siitä maksetut rahat omalle tililleen. Jylhän mukaan Sarmaksella ei pitänyt olla kaupassa mitään roolia.
Jylhän puolesta julkisuudessa puhuneen juristi Kari Uotin mukaan Sarmaste oli mukana neuvotteluissa, mutta Jylhä itse solmi kaupan Huoltovarmuuskeskuksen kanssa.
