Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
Ilmestyikö ranteeseen, selkään, otsaan tai muualle vartaloon outo patti? Plastiikkakirurgi kertoo, milloin patti kannattaa tutkituttaa lääkärillä, ja mitä hyvälaatuiset ihonalaiset patit voivat olla.
Iholle tai ihon alle ilmaantunut uusi patti säikäyttää, mutta usein kyseessä on viaton pehmytkudoskasvain.
Plastiikkakirurgi Pia Heino Ihosairaalasta kertoo, että hyvälaatuiset pehmytkudoskasvaimet ovat arviolta sata kertaa yleisempiä kuin pahalaatuiset kasvaimet.
– Pientä, pehmeää, ihon alla helposti liikuteltavissa olevaa pattia voi seurata muutaman viikon ajan, mutta sen jälkeen kannattaa selvittää lääkärillä, mistä on kysymys.
Lääkäri tunnistaa hyvälaatuisen kasvaimen usein jo kliinisen tutkimuksen perusteella ja tarvittaessa ohjaa lisätutkimuksiin. Yleensä patit tutkitaan ensin ultraäänellä.
Lääkäriin kannattaa kuitenkin ottaa yhteyttä heti, mikäli patti tai kyhmy on kookas tai kasvaa nopeasti. Myös silloin kannattaa käydä tutkimuksissa pian ja sulkea syövän mahdollisuus pois, jos patti vaikuttaa olevan syvemmällä kuin aivan ihon alla.
Heinon mukaan ihmiset hakeutuvat lääkärin vastaanotolle seuraavien hyvänlaatuisten ihonalaisten pattien vuoksi.
1. Talipatit eli epidermaalikystat
Epidermaalikystat, joita kansankielellä talipateiksi kutsutaan, syntyvät, kun ihon pinnan eli epidermiksen solut eivät irtoa normaalisti, vaan jäävät ikään kuin taskuun ihon sisälle.
– Epidermiksen eli ihon sarveiskerroksen solut tuottavat keratiinia ja lopulta muodostavat seinämän eli kystan ihon sisään. Usein yhteys ihonpintaan säilyy eli iholla on patin kohdalla nähtävissä pieni aukko, plastiikkakirurgi Pia Heino Ihosairaalasta kertoo.
Talipatit eli lääketieteelliseltä nimeltään epidermaalikystat tai ateroomat sisältävät tyypillisesti keratiinia ja ihon sarveiskerroksen kuolleita soluja.
Akne, ihovauriot, krooninen altistus auringonvalolle sekä jotkut lääkitykset ja syndroomat voivat altistaa talipateille, Heino kertoo.
Yleisemmin talipatit muodostuvat sellaisille ihoalueille, joissa on karvoja, kuten hiuspohjaan, selkään, kasvoihin tai vartalolle. Raajoihin niitä tulee harvemmin.
– Epidermaalikystat ovat vaarattomia, mutta voivat tulehtua tai niihin voi tulla tulehduskierre. Jos talipateista on haittaa, voidaan ne poistaa paikallispuudutuksessa.
Pitääkö paikkaansa, että naisilla riskiluomia on eniten alaraajoissa ja miehillä selässä? Juttu jatkuu videon alla.
2. Lipoomat eli hyvälaatuiset rasvakasvaimet
Lipoomat ja talipatit saatetaan maallikoiden keskuudessa usein sekoittaa toisiinsa.
– Rasvapatti ei kuitenkaan sellaisenaan tarkoita mitään vaan puhutaan rasvakasvaimista eli lipoomista. Ne ovat hyvälaatuisia kasvaimia, jotka kasvavat ihonalaiseen rasvaan tai lihaksen sisään.
Rasvakasvaimia tulee tyypillisesti vartalolle tai raajoihin.
– Rasvakasvainten syntysyytä ei tiedetä. Joskus rasvakasvaintaipumus voi periytyä suvussa tai liittyä johonkin syndroomaan, Heino kertoo.
Jos rasvakasvain on hyvin kookas, aiheuttaa haittaa tai osoittaa kasvutaipumusta, se voidaan poistaa kokonaan ja tutkia. Tarvittaessa tehdään jatkotutkimuksia.
– Yleensä ihonalaiset lipoomat ovat kuitenkin oireettomia. Joskus harvoin painaessaan hermoa ne voivat aiheuttaa kipua.
3. Osteoomat eli luukasvaimet
Osteoomat ovat hyvälaatuisia luukasvaimia, joita voi esiintyä kallon luissa. Esimerkiksi otsa on yksi mahdollinen luukasvaimen paikka.
– Osteoomien tarkkaa syntysyytä ei tiedetä. Ajatellaan, että ne voivat saada alkunsa esimerkiksi kudosvaurion seurauksena, Heino kertoo.
4. Gangliot
Gangliot ilmaantuvat usein ranne-, olka- tai polvinivelen alueelle. Myös jalkaterään voi tulla ganglio. Kyseessä on jännetupen tai nivelkapselin pullistuma. Nivelkapselit rajaavat niveliä ja toisinaan ne pullistuvat nivelen ulkopuolelle.
Ganglion sisällä on hyytelömäistä eritettä, mutta ne ovat vaarattomia.
– Jos ganglio aiheuttaa haittaa tai häiritsee, se tyypillisesti tyhjennetään neulalla. Gangliot ovat kuitenkin herkkiä täyttymään uudelleen ja lopulta voi olla tarpeen poistaa se leikkaamalla. Ganglioita leikkaavat käsikirurgit ja ortopedit.
Onko ihosyöpäriski erityisen korkea, jos iholla on yli 50 luomea? Juttu jatkuu videon alla.
5. Verisuonikasvaimet
Ihonalainen patti voi olla myös esimerkiksi vaaraton verisuonikasvain eli hemangiooma tai harvinaisempi verisuonten epämuodostuma.
– Näitä voi esiintyä kaikissa kehon osissa, Heino kertoo.
Auttaako aurinkorasva pitämään ihon nuorena? Tekeekö ihosyöpä aina näkyvän muutoksen iholle?Terveysmyytit-sarjan uudella kesäkaudella sukelletaan kesään liittyviin ihouskomuksiin. Katso koko jakso MTV Katsomosta.
Aiheuttaako käristetty grillimakkara syöpää? Entä onko olut hyvä palautusjuoma? Katso kaikki jaksot nyt MTV Katsomosta. |
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää