Synkkä kyselytulos: Joka kolmannen nuoren kaveri ajanut humalassa

Liikenneturvan kyselyyn* vastanneista valtaosa pitää alkoholirattijuopumusta yhtä vakavana kuin huumerattijuopumusta.

Kesä on rattijuopumusonnettomuuksien sesonkiaikaa. Se, aiheutuuko rattijuopumus alkoholista vai huumausaineista, ei ole suomalaisten mielestä merkityksellistä.

Lähes puolet niistä rattijuopumusonnettomuuksista, joista on seurauksena henkilövahinkoja, ajetaan kesäkuukausina. Erityisessä riskiryhmässä ovat nuoret kuljettajat. Henkilövahinkoon johtaneiden rattijuopumusonnettomuuksien kuljettajista nuoria on noin 40 prosenttia.

Liikenneturvan teettämään kyselyyn** vastanneista nuorista kolmasosa tietää kaverin ajaneen moottoriajoneuvolla humalassa, ja joka neljäs on ollut ainakin kerran matkustajana juopuneen kuljettajan kyydissä.

Nuorille suunnattu kampanja pyrkii vaikuttamaan asenteisiin

Liikenneturva on käynnistänyt nuorille suunnatun #rohkee -kampanjan, joka rohkaisee puuttumaan kavereiden rattijuopumukseen.

– Nuorten humalassa ajamisen torjunnassa merkittävässä roolissa ovat kaveripiirin asenteet ja ystävien oikea-aikainen väliintulo, Liikenneturvan Tapio Heiskanen sanoo.

Kampanja kannustaa nuoria jakamaan sosiaalisessa mediassa kuvia #rohkee -tunnuksella. Kuvilla viestitään sitä, että kännissä ajaminen ei ole ok.

Lähde: Liikenneturva

*Tutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta TNS Gallup Oy. Aineisto kerättiin toukokuussa 2016 internetpaneeli GallupForumissa. Kaikkiaan kyselyssä haastateltiin 1027 henkilöä, joista autoilevia oli 79 prosenttia.

**Nuorisotutkimus toteutettiin syyskuussa 2015. TNS Gallup Oyn Liikenneturvan toimeksiannosta toteuttaman tutkimuksen tavoitteena oli selvittää nuorten mielipiteitä juopuneena ajamisesta. Kaikkiaan tutkimuksessa haastateltiin 733 nuorta internetpaneeli GallupForumissa ja Cint-paneelissa.

Lue myös:

    Uusimmat