Jenna, 23, sairasti vuosia anoreksiaa ja masennusta. Nyt hän haluaisi inspiroida ihmisiä huolehtimaan itsestään hyvällä, terveellä tavalla.
– Meillä kaikilla on omat kamppailumme. Saatamme tuomita jonkun jo sen perusteella, millainen hänen ulkonäkönsä on tällä hetkellä. Ikinä ei voi tietää, mitä ihmisen toiminnan ja olemisen taustalla on, Jenna, 23, sanoo nyt.
Hän sairasti vuosia anoreksiaa ja joutui hoidettavaksi Kellokoskelle psykiatriseen sairaalaan ensimmäistä kertaa vuonna 2012.
– On mielenkiintoista kokea se, miltä tuntuu, kun ei tunnu miltään. Kaikki tunteet hävisivät. En itkenyt, en nauranut. Se oli sellaista elävän kuolleen elämää.
LUE MYÖS: Laura sairastui syömishäiriöön aikuisiällä: "Yhtäkkiä huomasin, että en pysty pysäyttämään tätä"
"Olin se ihminen, joka oikeasti ajatteli: 'Voi luoja, syö nyt'"
Aikaisemmin Jennakin katsoi televisiosta ohjelmia, jossa osanottajat vaihtoivat dieettejä. Toinen oli anorektisen oloinen, toinen todella ylipainoinen.
– Olin se ihminen, joka oikeasti ajatteli: "Voi luoja, syö nyt ja lopeta tuo pelleily", Jenna muistaa.
Nyt hän toivoo, että mielikuva syömishäiriöistä saataisiin viimein muuttumaan.
– Se ei ole mitään nuorten tyttöjen pelleilyä. Olisin antanut mitä tahansa päästäkseni eroon siitä sairaudesta ja pystyäkseni taas nauttimaan ja syömään. Se ei todellakaan ole oma valinta, Jenna sanoo.
– Mielestäni olisi tärkeää, että mielenterveyshäiriöistä uskallettaisiin puhua, sillä vaikenemalla asiat eivät parane. Suomessa on ongelmia mielenterveyshäiriöiden hoidossa.
Jenna toteaa itsekin hoidossa ollessaan kohdanneensa asiattomia hoitajia. He saattoivat tämän mukaan puhua osastolla olevista sanomalla "ruokitaan nyt nämä nälkiintyneet".
"Ruoan kontrolloiminen on stressinhallintakeino"
Jenna oli aina ollut hyvin läheinen vanhempiensa kanssa. Kotona kokattiin aina laadukasta ja hyvää ruokaa.
– Olen aina rakastanut ruokaa, olen ollut ruoan ystävä. On ollut hirveää ja olen tuntenut siitäkin syyllisyyttä, että äiti on kokenut, että hän olisi jotenkin epäonnistunut ruoanlaittajana tai muuten. Sairaus ei todellakaan johtunut siitä. Meillä on aina syöty hyvin, ei ole ikinä ollut mitään ruokarajoitteita.
Syömishäiriöissä kun ei ole kyse ruoasta. Yleensä taustalla on tarve kontrolliin.
Jennan romahdus oli nopea. Se tapahtui rippijuhlien jälkeen.
– Kun elämässä on paljon kaoottisia asioita, keksit, että ruoan kontrolloiminen on stressinhallintakeino. Samalla se antaa jotakin sairasta tyydytystä, Jenna kuvailee.
Sairastuminen ei koskaan ole ihmisen omaa syytä. Jenna kuitenkin uskoo, että vaikka sairastuminen ei ole oma valinta, parantuminen on.
– Ja se on ihan helvetillistä duunia. Se ei ole helppoa.
"Ihmisillä on oletuksena, että masentunut on koko ajan surullinen"
Anoreksian lisäksi Jenna kärsi masennuksesta. Sen aiheuttamaa valtavaa ahdistusta ja pahaa oloa on vaikeaa kuvata ulkopuoliselle; sitä miltä tuntuu, kun mieli on niin sekaisin, ettei ajattele selkeästi.
– Masennuksen pystyy peittämään, kun ihmisillä on oletuksena, että masentunut on koko ajan surullinen eikä saa hymyillä, koska sitten ei enää ole masentunut. Eihän se niin tietenkään mene, Jenna sanoo.
– Kun on todella masentunut, kun ei oikeasti halua vain enää elää, kun on niin syvällä siinä pahassa olossa ja ahdistuksessa, se helposti sekoittaa. Nyt ajattelen itsemurhista niin, että pahasta olosta yritetään päätä eroon niin, että paha olo yritetään tappaa. Oma pää on niin sumussa, että ei tavallaan tajua, että se onkin lopullista. Että vain paha olo ei kuole, vaan myös elämä loppuu.
Loppuvaiheessa Jennan syke oli öisin vain 20 lyöntiä minuutissa. Häntä alkoi pelottaa. Kipuaan Jenna purki kirjoittamalla.
"Oliko liikaa pyydetty, kun halusin tuntea jotain muuta kuin viiltävää kylmyyttä, vinkuvaa viimaa keuhkoissani, tyhjää kaikua rinnassa, jossa sydän vielä joskus asusti", hän kirjoitti runoon, joka kantaa nimeä Ikävä.
Päätti antaa paranemisprosessille kaikkensa
Onnekseen Jenna on niin sanottu järjen ihminen. Hän halusi järkeistää.
– Olen tosi rationaalinen ihminen. Järkeistän kaiken, ja minulle täytyy vääntää asiat rautalangasta. Aloin opiskella ravinnosta ja liikunnasta. Rakastuin siihen totaalisesti, Jenna muistaa.
Yhtäkkiä hän ymmärsi, miten ravinto ja liikunta voisivatkin olla taakan sijaan mieletön voimavara. Terveitä elämäntapoja voisi ajatella pohjana, josta saa energiaa kaikkeen muuhun.
"Raastavaa on, kun ei ole pakotietä.
Monia reittejä,
muttei yhtäkään perille.Puolitie.
Tuntuu, kuin elämän hiekka valuisi armottomasti
kuihtuneiden sormieni läpi,
jättäen alleen turhia minuutteja,
odotuksen täyteisiä tunteja.Päiviä, jolloin oli toivoa.
Tyhjää."
– Jennan runo "Elämän hiekka"
Jenna päätti lopulta antaa paranemisprosessille kaikkensa. Joka aamu hän kannusti itseään.
– Joka päivä sanoin itselleni: ”Okei, tänään tsemppaan. Syön ja teen tarvittavat jutut, ja katsotaan huomenna uudestaan”. Kannattaa antaa itselleen se armo, että ei ole luovuttaja, jos ei jaksa.
– Jos on joku mielenterveyshäiriö, tuntee helposti itsensä epäonnistuneeksi ihmisenä. Sinä et voi sille mitään, että olet sairastunut. Voit silti yrittää taistella sitä vastaan. Kun tiehen tulee monttuja ja vaikeampia hetkiä, se ei tee sinusta epäonnistujaa.
Suurinta tukea antoivat rakkaat läheiset.
– Onneksi on ihania ystäviä ja ihana perhe, joiden takia halusin tsempata. Se sattuu, kun näkee vanhempiensa otsalla juonteet, jotka on itse aiheuttanut valtavalla huolella, Jenna kuvailee.
Moni dieettaa syömishäiriöisesti
Jenna alkoi toipua. Vaikeina hetkinä alkanut opiskeluinto kantoi pitkälle; hän päätti opiskella personal traineriksi.
– Teen sitä, mitä teen, koska en kestä, miten paljon näen ihmisiä, joiden touhu ravinnon ja liikunnan kanssa on todella epätervettä. Vaikka ei ole diagnosoitu syömishäiriötä, syömishäiriöistä käyttäytymistä näkee hirveästi, Jenna kuvaa.
– Poistetaan ruokia ruokavaliosta, pelätään ruokia, liikutaan ainoastaan sen takia, että saadaan mahdollisimman paljon kaloreita kulutettua tai "ansaitaan" joku ruoka. Liikunta täytyisi ajatella niin, ettei sillä ansaita ruokaa, vaan siten, että kun ravitset kehoasi, saat liikkua. Sehän on ihan mieletöntä. On mieletöntä, että meillä on tällainen keho. Mihin kaikkeen se pystyykään!
Vain tietynlaisia personal trainereita pidetään "uskottavina"
Jenna uskoo, että nykypäivänä vain tietynlaisia personal trainereita pidetään "uskottavina". Yleensä arvio tehdään ulkonäön perusteella.
– On tosi hienoa, että liikunta ja fitness on tullut enemmän esiin. Siinä on kuitenkin varjopuoli: uskottava valmentaja on kärjistetysti tietyn näköinen fitness-pimu, joka julkaisee joka päivä Instagramissa poseerauskuvia. Moni mieltää ja lähtee ostamaan valmennusta tämän perusteella, vaikka eihän tämä kerro ihmisen ammattitaidosta, Jenna sanoo.
Hän onkin kamppaillut sen kanssa, miksi kutsuisi itseään. Personal trainereita kun tuntuu olevan jokaisen kulman takana.
– On vaikeaa kutsua itseään oikein miksikään, koska joka toinen ihminen on fitness-vaikuttaja tai personal trainer. Ammatti on todella nosteessa. Aina ei ymmärretä, millainen vastuu on olla valmentaja. On hirveästi ihmisiä, jotka sanovat, että laihdutin itse näin ja syön näin ja tämä toimii. Mutta eihän sitä omaa juttuaan voi vain tuputtaa kaikille, vaan jokaisen asiakkaan kohdalla pitäisi löytää juuri se juttu, mikä hänellä toimii.
Jenna on päätynyt hyvinvointivalmentajan titteliin. Hän uskoo mielenterveysongelmiensa tehneen hänestä myös paremman työssään.
– Korostan psykologista puolta liittyen ravintoon ja liikuntaan, hyvinvointiin yleensä. Koen, että sillä saa parhaita, pitkäaikaisia tuloksia, hän sanoo.
Aidon elämänmuutoksen markkinoiminen on tosin välillä hankalaa.
– Voi sanoa: "Hei, haluatko pitkäaikaista hyvinvointia ja sitä, ettet enää koskaan joudu jojoilemaan painosi kanssa, tuntemaan syyllisyyttä donitsista ja kuluttamaan pizzanpalaa hampaat irvessä"… Vaikka tämä kaikki kuulostaa aika hyvältä, kun sanon sen näin, oikeasti vaatii pitkäaikaista ja johdonmukaista duunia, jotta muodostuu uusia elintapoja, Jenna kuvailee.
Se, että tulosten syntyminen vie vuoden, ei ole "mediaseksikästä". Moni haluaisi hyviä tuloksia nopeasti ja mieluiten myös helposti.
– Ihmiset menevät mieluummin 30 päivän dieetteihin. Se on ikävä fakta: ei osata katsoa asioita pitkällä aikavälillä.
Jenna inspiroi ihmisiä elämänmuutokseen myös Facebookissa. Voit tutustua naisen Facebook-sivustoon täältä.
"Olen joutunut opettelemaan tasapainoa"
Jenna ei pidä siitä, että painonpudotusprosessi pyörii vain vaa'an ympärillä.
– Mikään muu ei merkitse kuin se, että paino tippuu! Itse korostaisin sitä, mitä kaikkea muuta oman hyvinvoinnin priorisoiminen antaa. Kun saadaan kaikki hyvinvoinnin palaset kohdilleen, johdonmukaisella tekemisellä paino välttämättäkin normalisoituu, Jenna sanoo.
Aikaisemmin Jennakin suoritti kaiken sata lasissa: joko asiat tehtiin täysillä tai ei ollenkaan.
– Olen joutunut opettelemaan tasapainoa. Sitä, että elämässä on paljon sellaisia harmaan sävyjä, ja ne ovat aika siistejä, ne kaikki sävyt siinä mustan ja valkoisen välissä.
Tukipuhelin syömishäiriötä sairastaville ja läheisille päivystää numerossa 02 251 9207 maanantaisin klo 9.00–15.00. Puheluihin vastaavat Syömishäiriöliiton työntekijät.
Tärkeintä olisi olla itseään kohtaan parempi. Oppia rakastamaan itseään lämpimästi ja terveesti.
– Kannattaa kysyä itseltään, miksi olet omassa arvohierarkiassasi ja priorisointiluettelossasi tippunut niin alas. Kun oppii terveen itserakkauden ja oppii rakastamaan itseään sellaisena kuin on, on mahdollista myös tehdä ne hyvinvointiin tarvittavat muutokset. Samalla voi olla parempi puoliso, äiti, ystävä ja työntekijä. Voi nauttia enemmän elämästä.
Ihmiselle, jonka läheinen kamppailee masennuksen tai muiden mielenterveysongelmien kanssa, hän sanoisi vain: rakasta.
– Korosta sitä, miten paljon tätä ihmistä rakastat. Älä ainakaan lähde hyökkäävästi tuputtamaan mitään. Huoli yleensä aiheuttaa ne riidat, ja ihminen alkaa työntää läheisiään pois, koska on paha olla. Tee selväksi, että me olemme täällä rakastamassa sinua, vaikka sanoisit kuinka pahasti tai sinun täytyisi kuinka raivota tai vaikka miten työntäisit meitä pois. Silti olemme täällä rakastamassa ja odottamassa, että olet valmis ottamaan rakkauden vastaan.
"Minun täytyi herätä, nousta.
Täytyi ponnistaa kohti pintaa,
kohti elämänvaloa.
Elämässä,
jossa kuolema tuntui liian työläältä.
Toivo."
– Ote Jennan runosta "Pohja"