Itsemurhaa hautova ihminen vihjailee yleensä ajatuksistaan.
Itsemurhiin liittyviä myyttejä on hyvin paljon. Kuten se, että jos kysyy itsemurhasta, ajaa samalla ihmisen itsemurhaan. Tai että se, joka puhuu itsemurhasta, ei tee sitä.
– Omassa nuoruudessani puhuttiin paljon tästä, Itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö Marena Kukkonen muistelee.
Itse asiassa kaikki on juuri päinvastoin.
Itsemurhariskistä kysyminen alentaa riskiä; lisäksi itsetuhoisia ajatuksia hautova vihjailee yleensä ajatuksistaan edes yhdelle ihmiselle.
– Voi olla tällaisia sanontoja: ”En jaksa enää, ihan sama vaikka olisin kuollut”, Kukkonen kuvailee.
Lue myös: Miia, 44, sairasti masennusta 30 vuoden ajan – yksi oivallus käynnisti parantumisen: "Kyllästyin siihen pahaan oloon"
2:02
"Elämähän alkoi jo lapsuudessa"
Itsemurhan tehneistä suurin osa miehiä; aikaisemmin yrittäneellä itsemurhariski kasvaa ainakin kuusikymmentäkertaiseksi, jopa satakertaiseksi. Riskiä lisäävät masennus, varsinkin hoitamaton masennus, sekä päihteiden käyttö.
Ei kuitenkaan ole sellaista ihmistä, joka olisi turvassa itsetuhoisilta ajatuksilta. Itsemurhien ehkäisykeskuksen nuorin asiakas on ollut 13-vuotias, vanhin puolestaan 80.
Tarinoissa toistuvat samat asiat.
– Ihmisellä on ymmärrys, ettei kyse ole siitä yksittäisestä hetkestä, vaan monen asian kasautuneesta summasta. Asiakas saattaa aloittaa esimerkiksi "tämähän alkoi jo pari vuotta sitten", "tämähän alkoi jo lapsuudessa" tai "tämä alkoi kaksi vuotta sitten, kun tuli avioero".
Kun ongelmat alkavat kasautua, ihminen saattaa eristäytyä, jää kotiin. Alkoholia alkaa kulua enemmän, väsymys valtaa sijaa. Joskus rahaongelmat luovat lisästressiä.
Paine kasautuu ja kasautuu, kunnes jokin antaa periksi.
– Sillä hetkellä jokin on ihmiselle liikaa. Hän ei näe enää turvallista ratkaisua, mielessä ei ole historiaa tai tulevaisuutta. On vain se kipu, sietämätön tuska ja ajatus siitä, että tämä olo ei koskaan helpota. Toivo häviää. Se on olemassaolon kriisi, Kukkonen sanoo.
Itsemurha ei aina ole halua kuolla
Itsemurha ei aina ole halua kuolla. Se on halua päästä pois sietämättömästä tilanteesta.
– Tuntuu, ettei pysty jatkamaan henkisen kivun ja tuskan kanssa. Siitä me usein puhumme, kun puhumme itsemurhasta.
Jokaisella on joskus kipuja. Se ei ole ongelma. Ongelmia syntyy, kun erilaiset traumat, hylkääminen, väkivalta, pettymyksen kokemukset ja tuska kasaantuvat yhden ihmisen päälle.
– Tulee helposti sellainen tunne, että minä en selviä tästä, kaikkea on liikaa. Itsetuhoisella ihmisellä niin sanottu aivojen hälytysjärjestelmä on helposti epävakaa. Hän menee helpommin "pakene tai taistele" - mielentilaan. Aivojen rationaalinen puoli jumittuu ja emotionaalinen puoli alkaa käydä ylikierroksilla, Kukkonen sanoo.
– Tuska on sietämätöntä. Aivot eivät keksi ratkaisua, miten päästä tästä tilasta. Kipu läikkyy helpommin yli.
Osa meistä kestää pettymystä tai ahdistusta paremmin kuin muut. Ulkopuolinen ei voi ymmärtää, miltä itsetuhoisesta tuntuu; vierestä on helppo ihmetellä, miksi 80-vuotias muka harkitsisi itsemurhaa, kun hän kuolee kohta muutenkin.
– Uskon, että jokainen saa otteen siitä, miltä tuntuu, kun tapahtuu jotain tosi musertavaa: tulee avioero tai työttömyys. Meillä kaikilla on ollut sydänsuruja, tiedämme, miten hirveä se pettymys on, se "minä en koskaan toivu tästä" -ajatus. Kun mennään itsetuhoiseen mielentilaan, tuska on varmaan kymmenkertainen. Tai satakertainen, Kukkonen pohtii.
Valtakunnallinen kriisipuhelin 010 195 202
Päivystää arkisin klo 9.00–07.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00
Itsetuhoisen käytös voi muuttua
Ajatuksia itsemurhasta voi olla kauan: viikkoja, kuukausia, jopa vuosia. Samalla itsetuhoinen voi olla hyvin toimintakykyinen. Hän käy töissä, opiskelee ja julkaisee somessa hymyileviä kuvia, mutta miettii iltaisin kotona elämänsä päättämistä.
Jotakin voi näkyä uloskin. Kukkosen mukaan ihminen saattaa muuttua masentuneemmaksi tai ärtyneeksi; hän haluaa olla yksin, ei nuku tai nukkuu liian paljon. Puheissa alkaa näkyä vihjeitä kuolema-ajatuksista.
– Siinä ei välttämättä ole viikkojen tai kuukausien suunnitelmallisuutta, mutta toki on altistavia tekijöitä. Jos on tyytyväinen, ei silloin ajattele itsemurhaa, Kukkonen summaa.
Kukkosen työssään kohtaamat nuoret kertovat yksinäisyydestä, koulukiusaamisesta ja elämän paineista. Pitäisi kauheasti pärjätä ja olla hyvä. Samalla voimat loppuvat. Aikuisia voivat seurata jo lapsuudessa tapahtuneet hylkäämisen kokemukset, väkivalta, yksinäisyys, työpaineet ja taloudelliset ongelmat.
– Nuorten kohdalla hankalaa on, että ongelmat tulevat ensimmäistä kertaa. Esimerkiksi ero seurustelukumppanista, Kukkonen sanoo.
– Nuorilla ei ole vielä välineitä sen käsittelemiseen. Nuori ei voi sanoa itselleen: "Tätä tapahtuu, tästä olen selvinnyt ennenkin ja tästä pääsee yli". Hänellä ei ole vielä työkaluja selvitä asiasta. Aikuisella on; hän tietää, että kun aika menee eteenpäin, suru ja tuska hellittävät.
Sietämätön olo voi ajaa epätoivoiseen tekoon
Itsemurhavaaran laukaisee yleensä jokin ärsyke tai tilanne jo ennestään kuormittuneeseen tilanteeseen. Tapahtuu siis jotakin, mikä syöksee epätoivoon.
– Ihminen saattaa vielä aamulla käydä lataamassa bussikortin kuukaudeksi tai vaihtaa autoon renkaat, ja illalla hän onkin kuollut. Ihminen ei välttämättä tiedä, että illalla tilanne on edennyt niin vaikeaksi ja vaaralliseksi, että silloin hän yrittää itsemurhaa, Kukkonen sanoo.
– Sietämätön olo ei välttämättä kestä paria sekuntia, minuuttia, tuntia pidepään. Jos ihminen pääsee sen hetken yli, hän on taas turvallisilla vesillä.
Keho saa apua, mieli ei
Somaattinen, siis ruumiillinen hoito toimii Kukkosen mukaan Suomessa hyvin: kun jotakin sattuu, Mediheli tai ambulanssi on nopeasti paikalla. Kun keho on korjattu, mieli jää toisinaan rikkinäiseksi.
– Kyllähän ihminen paikataan, vaikka hän olisi miten huonossa kunnossa: on kirurginen hoito ja lääkehiili, kaikki apu. Ongelma on, että itsemurhayrityksen jälkeen psyykkinen tuki on Suomessa hyvin epätasalaatuista, Kukkonen kuvaa.
Joskus apua löytyy hyvin ja hoito jatkuu esimerkiksi psykiatrian polilla. Toisinaan ihminen kuitenkin jää täysin yksin.
– Hänet on fyysisesti hoidettu, mutta henkinen puoli jää hoitamatta. Eiväthän ongelmat ole mihinkään kadonneet. Jos niihin ei puututa eikä niitä lähdetä avaamaan, uusiutunut itsemurhavaara kasvaa.
Onko itsemurhaa yrittänyt selityksen velkaa?
Jos itsemurha onnistuu, selitystä sille ei välttämättä saa koskaan. Jos yritys epäonnistuu, onko yrittäjä silloin selityksen velkaa muille?
– Tuohon en osaa vastata, Kukkonen sanoo.
– Jokaisen itsemurhaa yrittäneen tai sen tehneen ympärillä traumatisoituu noin 6–10 läheistä ihmistä. Kaikkien oloa helpottaa, jos jaamme sitä, mitä on tapahtunut ja minkä takia. Se lisää ymmärrystä ja empatiaa, helpottaa syyllisyyttä ja vihan tunteita.
Vastuu on aina ihmisellä itsellään
Itsemurhasta on vastuussa vain ihminen, joka sitä yrittää tai sen tekee. Kukaan muu ei voi vastuuta ottaa tai kantaa.
2:58
– Toki aina olemme vastuussa siitä, miten kohtelemme ihmisiä ympärillämme. Kiusaammeko koulussa tai työpaikalla toisia ihmisiä? Tämä ajatus ei liity vain itsemurhiin, vaan siihen, miten kohtelemme ihmisiä ympärillämme, Kukkonen sanoo.
Vain kysymällä saa tietää
Vain kysymällä saa tietää, ajatteleeko läheinen itsemurhaa. Toki arvailla voi, mutta pelkkä epäilys ei kerro totuutta.
– Huolelle usein on jotain katetta. Jostainhan se kumpuaa, Kukkonen sanoo.
2:18
Läheiseltä voi kysyä esimerkiksi "Olen huolissani sinusta, onko kaikki ok, haluatko puhua jostain?”. Tai sitten suoremmin: "Oletko ajatellut itsemurhaa?"
– Jos ajatus siellä on, se, että siitä pääsee puhumaan, tuo turvallisen ratkaisun: voin jakaa tämän jonkun kanssa, en ole yksin. Se tuo toivoa, Kukkonen sanoo.
Itsetuhoinen ihminen ajattelee helposti, että on maailmassa ihan yksin. Mieleen tulee ajatus siitä, että muille olisi helpotus, jos minä vain kuolen.
– Masennus tuo tällaisia ajatuksia, mutta itsetuhoinen mielentila on muutenkin kauhean yksinäinen. Silloin se, että tuntuu, että joku välittää tai olen jonkun ihmisen mielessä, se voi jo auttaa.