Laulaja Anssi Kela vieraili tänään Huomenta Suomessa puhumassa urastaan sekä hänestä kirjoitetusta kirjasta.
Toimittaja Jean Ramsayn ja valokuvaaja Kalle Björklidin Kosketusetäisyydellä-teoksessa (Docendo) pureudutaan Tennispalatsin katolla Helsingin keskustassa toukokuussa 2016 alkaneeseen vuoden mittaiseen jaksoon Anssi Kelan uralla.
Kirjassa käydään läpi myös Kelan, 45, uran aiempia vaiheita.
– Kun Nummela (2001) julkaistiin, se ei noussut heti mihinkään listakärkeen. Ensimmäinen listasijoitus albumilistalla taisi olla 16. ja siitä se lähti hiipimään kohti kärkeä, laulaja muistelee suurta läpimurtoaan Huomenta Suomen haastattelussa.
– Esiinnyin Helsinki-päivän konsertissa Kaivopuistossa kesällä 2001. Astelin lavalle ja yleisössä oli tuhansia, ehkä jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Ihmiset hurrasivat, ja katselin ympärilleni, että tuliko lavalle myös joku muu, että onko joku David Hasselhoff tuotu Suomeen, Kela naurahtaa.
Kun Kela sitten esitti tuolloin Kaivopuistossa Puistossa-kappaletta, ei hän tahtonut kuulla omasta laulustaan mitään, kun yleisö lauloi niin kovaa mukana.
– Se oli se hetki, kun tajusin, että nyt on tapahtumassa jotain suurta.