Ranskassa pari vuosikymmentä asunut taiteilija Hannu Väisänen kertoo, että Suomi-brändi kiiltää maailmalla liiankin siloisena.
"Suomesta on maailmalla liian hyvä kuva"
Julkaistu 03.11.2011 14:30(Päivitetty 12.07.2012 15:30)
Ranskassa pari vuosikymmentä asunut taiteilija Hannu Väisänen kertoo, että Suomi-brändi kiiltää maailmalla liiankin siloisena.
Hannu Väisäsen kirja Apupata (Otava, 2011) on kokoelma hänen lehtikolumnejaan, jotka on julkaistu Helsingin Sanomissa ja Kalevassa. Siinä tarkastellaan ranskalaista elämänmenoa, jota Väisänen on todentanut 21 vuotta maaseudulla Dordognessa sekä Pariisissa.
Ranskassakin maaseudulla elämä on erilaista kuin suurkaupungissa, kertoo Väisänen, joka vastaa puheluun pariisilaisasuntonsa ala-aulassa, koska kännykän signaali ei kanna 40-kerroksisen tornitalon yläkerroksiin, missä hänen kaupunkikotinsa sijaitsee.
– Pariisilaiset ovat marisijoita. He jaksavat valittaa aina kaikesta. Maaseudulla taas teititellään kaikkia, jotka tulevat Pariisista. Minuakin, vaikka olen suomalainen. Naapurissa asuvalla nuoremmalla pariskunnalla meni todella kauan tottua sinunkauppoihin, Väisänen kertoo.
Väisäsen kolumneissa tiivistyy pienten tapahtumien kautta suuria kulttuurisia eroja. Hyvä esimerkkitapaus on kadonnut korkkiruuvi. Kerrostalon hissin oveen tuskin kukaan suomalainen kirjoittaisi vihaista viestiä, jossa peräänkuulutetaan korkkiruuvivarasta, kuten teki taannoin Väisäsen pariisilaisnaapuri.
Hedonismi on sana, jonka moni liittää ranskalaisiin. Muun muassa elokuvissa ja romaanikirjallisuudessa ranskalaiset ovat kovia viininlipittelijöitä ja patonginpurijoita, joilla on liuta rakastajia.
– Mielikuva, että ranskalaiset juoksisivat patonki kainalossa baskeri vinossa, ei oikein pidä enää paikkaansa. Vaaleaa leipää syödään nykyään vähemmän, ja täältäkin saa jo tummaa leipää, Väisänen tietää.
Kyse on pitkälti kulttuurieroista. Mikä meistä voi kuulostaa kulinaristiselta herkuttelulta, on jossain muualla arkista pöperöä. Ankka, hanhenmaksa, tryffeli ja sienet ovat sitä Dordognessa, jota myös Ranskan herkkukellariksi kutsutaan.
– Ei niiden syömistä pidetä erityisenä herkutteluna, vaan ne ovat arkiruokaa sillä seudulla. Ranskassa normaalin perheen aterialla on aina myös viiniä pöydässä, ja sitä juodaan lasillinen tai pari.
Alkoholikulttuurissa on suuria eroja verrattuna Suomeen.
– Suomessa kun käy joissain kokkareilla, saa pitää koko ajan kättä lasin päällä, koska siellä on tapana pakkojuottaa.
Entäpä ranskalaisten moraalikäsitykset uskollisuudesta. Onko rakastajien pitäminen yleistä?
– Ei sellaista ole. Se on menneisyyttä ja liekö edes ollut koskaan totta. Ranskalaisten yleinen vitsi kertoo, että ranskalaiset eivät ole kaksisia rakastajia, mutta eivät he nyt sentään niin huonoja ole kuin belgialaiset. Ranskassa ajatellaan, että italialaiset ovat niitä varsinaisia machorakastajia.
Entäpä mitä ne ajattelevat meistä? Senhän suomalainen haluaa aina tietää. Väisäsen mukaan Suomi-brändi on Ranskassa kovaa huutoa, ja suomalaisuudesta voi olla siellä ylpeä.
– Ranskalaiset osaavat jo lausua pääkaupunkimme nimen oikein, kun ennen se sanottiin usein "Helsinski".
Enää ei tarvitse selitellä, missä Suomi sijaitsee.
– Nyt jo yleisesti tiedetään, että Venäjän ja Ruotsin välissä on maa, Väisänen naurahtaa.
Maamme koulumenestys kansainvälisissä Pisa-testeissä, sosiaaliturva ja yleinen hyvinvointi on luonut Väisäsen mielestä turhankin siloisen vaikutelman. Hän toppuuttelee sitä joskus kertomalla ranskalaisille myös Suomen itsemurhatilastoista, ryyppäyskulttuuristamme ja nuorisoväkivallasta.
Väisänen tuntee turvattomuutta suurkaupungissa lähinnä vain silloin, kun käy Suomessa.
– Helsingin rautatieasema on kymmenen kertaa pelottavampi paikka kuin Pariisin vastaava. Juoksen sen läpi aina nopeasti, ja ratikassa ei Helsingissä kannata istua lauantai-iltaisin, Väisänen vinkkaa.
Studio55.fi/Piritta Palokangas
Rikollisille ja rakkaudessa pettyneille – Nämä syyt ovat ajaneet suomalaisiakin muukalaislegioonaan!