Näin pääset muukalaislegioonaan – Suomalaisia edennyt upseereiksi asti!
Muukalaislegioonalaisella on oltava rautaiset lihakset ja terävä mieli.
Jos haluat värväytyä muukalaislegioonaan, sinun täytyy matkustaa Ranskaan. Rekrytointikeskukset sijaitsevat Pariisissa ja Marseillessin lähellä.
– Pakkaa tavarat mukaan, kerro kuka olet ja mitä haluat tehdä, kirjailija Kari Kallonen neuvoo.
Sinnikkyys pitää osoittaa ennen oikeaan palvelukseen päätymistä.
– Kukaan ei lyö heti nenän eteen sopimusta allekirjoitettavaksi viiden vuoden sitoumuksella, vaan ensin mennään leirille. Siellä kulutetaan aikaa esimerkiksi kuntoilemalla. Joka aamu kysytään, haluaako joku lähteä kotiin. Näin vältytään hetken mielijohteesta värväytyviltä ja todennäköisesti myöhemmin karkaavilta henkilöiltä.
Muukalaislegioonalaisten tehtävät vaihtelevat laidasta laitaan.
– Alokkaat lähtevät alussa aivan pohjalta niin kuin missä tahansa muussakin armeijassa. Edetä voi vaikka kokiksi, sotilaspoliisiksi tai kouluttajaksi. Halutuimpiin tehtäviin kuuluu laskuvarjojääkäri, joksi myös monet suomalaiset ovat päätyneet.
Älykkyystesti säätelee etenemistä
Legioonalaisilta edellytetään teräksistä fyysistä sekä psyykkistä kuntoa.
– Arvioinnissa käytetään muun muassa perinteistä Cooperin testiä. Psyykkisiä arviointeja tehdään, koska legioona ei halua ongelmia tositoimissa. Ranskan kielen taito on eduksi, mutta ei välttämätön: se opetetaan alkeista lähtien. Englannilla pärjää.
Palvelukseen haluaville tehdään myös älykkyystesti.
– Sen tulos vaikuttaa uraan koko legioonassa oloajan. Jos havittelee pidempää uraa vaikka upseeriksi asti, testistä pitää saada tietty pistemäärä. Jos siinä ei onnistu, korkealle eteneminen on käytännössä mahdotonta, Kallonen kertoo.
– Suomalaiset eivät ole viime vuosina edenneet upseeritasolle, 1900-luvun alussa sitä kyllä tapahtui. Kersanteiksi heitä ylenee edelleen.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
19:01
Krokotiilit olisivat helposti voineet syödä jokeen paenneen koiran – tekivätkin jotain täysin poikkeuksellista
-
18:55
Venäjä yrittää luikerrella takaisin YK:n ihmisoikeusneuvostoon – BBC:n mukaan venäläiset yrittävät ostaa pienten maiden ääniä viljalla ja aseilla
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
17:21
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Varkaat veivät huomattavan määrän kirkollista esineistöä Helsingissä – myös ovia rikottu
-
17:15
F1-unelma toteen! Hurjapäisen suorituksen James Bond -elokuvassa tehnyt Jessica Hawkins toteutti harvinaisen tempun
-
17:08
Suomen seuratuimmalla urheiluseuralla muhkea tavoite – julkkisjoukkue Gilla FC haluaa Veikkausliigaan
-
Lataa lisää