Kari "Poppis" Suomela joutui keskeyttämään Mount Everestin valloituksensa viime keväänä aivoverenkierron häiriön takia. Nyt hän kertoo, miltä se tuntui.
– Halvaannunko minä tähän?
Tätä Kari "Poppis" Suomela mietti viime huhtikuun lopussa 5500 metrin korkeudessa Mount Everestin perusleirillä. Hänen käteensä oli ilmestynyt tunnottomuutta ja näkökenttään pieniä häiriöitä.
– Olin huonovointinen. Lepäsin aamupäivän, mutta oireet eivät tuntuneet poistuvan. Kun siirryin retkikunnan omaan lääkäritelttaan, olin kuulemma jo aika sekava.
Pääsi 6700 metriin

Poppis oli lähtenyt Everestille 29. maaliskuuta tavoitteenaan valloittaa maailman korkeimman vuoren huippu. Hän oli valmistautunut matkaan henkisellä tasolla vuoden verran. Käytännön järjestelyjä oli tehty lähes yhtä kauan.
– Olin jo saavuttanut pohjois- ja etelänavan aikaisempina vuosina. Mount Everestin reissu poikkesi niistä hyvin paljon. Siellä ei edettykään vain pisteestä A pisteeseen B: vuoriston korkeaan ilmanalaan piti totutella vähitellen, Poppis selittää.
Vuoristoilmaan täytyi siis aklimatisoitua.
– Vaelsimme ensin normaalilla kovan maan polulla pari viikkoa perusleiriin. Kun saavutimme sen 5,5 kilometrin korkeudessa, suunnitelmissamme oli kivuta ensin kolme kertaa ylöspäin ja palata aina välillä viikoksi perusleiriin lepäämään.
Poppis ehti käydä ylhäällä vain ensimmäisellä kierroksella 6700 metrin korkeudessa.
– Sain kohtauksen palattuani takaisin perusleiriin lepäämään.

