Salkkareiden erikoisjaksossa nähdään karmaiseva käänne, kun hahmo löydetään kuolleena.
Salatut elämät -sarjan odotettu 5000. jakso nähdään ensi viikolla televisiossa. Jakso on kuitenkin jo katsottavissa MTV Katsomo+ -tilauksella.
5000. jaksossa myrsky ripottelee Helsinkiä. Sähkökatkoksen aikana Pihlajakadun asukkaat haistavat palaneen käryä ja lähtevät etsimään tähän syytä. Jaksossa avataan Liljan ovi, jonka takaa paljastuu asioista kaiken tietävä Hilja.
Lue lisää: Tällainen on Salkkareiden erikoisjakso

Lopulta aukeaa Aureen ovi, jonka takaa pihlajakatulaiset tekevät järkyttyvän löydön. Huoneen pakastimesta löytyy Elina Taalasmaa kuolleena.

Rooliin palannut Inna Tähkänen kertoo olleensa yllättynyt, kun luki ensimmäisen kerran Elinan kohtalosta. Hän muistelee tuntemuksia, joita kävi läpi käsikirjoitusta lukiessaan.
– Ensin se kuulosti aika hurjalta. Mietin, että joudunko olemaan kylmässä pakastimessa. Aika nopeasti hoksasin, että en ehkä tässä on elokuvan taikaa ja pakasti ei ole kylmä. Tottakai, kun luet ensimmäisen kerran tekstin, menet siihen maailmaan hahmon kautta. Sitten jotenkin tulee se, että teenkö kaiken oikeasti, hän kertaa.

