NHL jatkaa MTV Katsomon ja MTV Subin sunnuntai-illoissa uudella viisivuotisella sopimuksella
NHL:n viikoittaiset ottelut saavat jatkoa MTV Katsomossa ja MTV Subilla. Otteluita nähdään nyt ennen kaikkea sunnuntai-illoissa. Uusi NHL-sirkus -ohjelma kokoaa viikon tähtihetket tiistai-iltaisin.
MTV on sopinut jääkiekon NHL:n viikoittaisista otteluista seuraavaksi viideksi kaudeksi, eli aina kauden 2030–2031 päätökseen saakka. MTV Katsomossa ja MTV Subilla nähdään yksi suora viikoittainen NHL:n huippuottelu läpi kauden aina runkosarjan alusta mestaruustaiston loppuhuipennuksiin, Stanley Cup -finaaleihin saakka. Ensisijaisesti otteluita esitetään sunnuntai-illoissa ja suomalaisittain hyvään katseluaikaan, mutta otteluohjelmasta riippuen yksittäisiä otteluita nähdään myös muissa ajankohdissa. Yhteensä MTV:n sopimus kattaa noin 35 ottelua kaudessa.
– MTV tarjoaa erinomaisen näyteikkunan NHL:n huippuotteluille ja sarja on täydentänyt kiekkotarjontaamme mainiosti, joten sopimuksen jatkuminen on hieno uutinen. Jatkossa ottelut painottuvat sunnuntai-iltoihin. Näin kotimaiseen kiekkoon keskittyvät Hockey Night Perjantai ja Hockey Night Lauantai saavat jatkoa nyt NHL Sunnuntain parissa – koko viikonloppu täynnä huippukiekkoa, iloitsee MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero.
NHL-kausi käynnistyy syyskuun 29. päivä. MTV:n kauden ensimmäisenä otteluna seurataan avaussunnuntaina 4.10. pelattavaa Detroit–Winnipeg-ottelua kello 20 alkaen.
Selostajan tehtävissä vuorottelevat MTV:n tutut kiekkoselostajat Jani Alkio, Sebastian Waheeb ja Julius Sorjonen. Asiantuntijoina käänteitä perkaavat Lasse Kukkonen, Jesse Joensuu ja Siim Liivik.
NHL-ohjelmiston täydentää tiistaisin NHL-sirkus. Puolituntinen erikoisohjelma tarttuu viikon kiinnostavimpiin tapahtumiin ja ilmiöihin sekä seuraa suomalaisten otteita taalaliigassa. NHL-sirkus kokoaa menneen viikon kohokohdat, näyttää suomalaisten kaikki maalit ja liigan muut tähtihetket. Ohjelmassa tutustutaan NHL-pelaajien elämään ja suomalaisten ohella sarjan muihin tähtipelaajiin. NHL-sirkus nähdään tiistaisin MTV Katsomossa, kello 19.30 alkaen MTV Subilla sekä kello 22.35 alkaen MTV3-kanavalla.
