Laulaja Helmi Loukasmäen suhde musiikkineuvos Dannyyn on puhuttanut jo vuosia.
Musiikkineuvos Dannyn, 83, ja laulaja Helmi Loukasmäen, 25, välit ovat olleet otsikoissa aina vuodesta 2020 saakka. Tuolloin kaksikon välillä huhuttiin olleen sutinaa, mutta he torppasivat suhdehuhut ja kertoivat, että Danny oli palkannut Helmin avustajaksi Rauman-kotiinsa.
He kohtasivat ja alkoivat jutella ensimmäisen kerran vuonna 2019 Dannyn keikalla. Vuonna 2020 Helmi aloitti musiikkilegendan assistenttina.
Viiden jälkeen -ohjelmassa Helmiltä kysytään, ovatko hän ja Danny parisuhteessa vai ystäviä.
– Olemme todella hyviä, läheisiä ystäviä. Ikäeromme on niin iso, ja elämämme ovat niin eri vaiheissa, että sanoisin, että autamme toisiamme ja olemme toistemme tukena arjessa. Ehkä en sitä sen enempää määrittelisi, Helmi tarkentaa kaksikon suhdetta.
Lue myös: Helmi Loukasmäki onnitteli 82 vuotta täyttänyttä Dannya herttaisella postauksella: "Kiitollinen, että olet elämässäni"
Kesällä kaksikko keikkailee yhdessä, ja syksyn koittaessa Danny lähtee Herrasmiehet lavalla -kiertueelle, jolla myös Helmi on mukana muun muassa autokuskin roolissa.
