Agentti syyttelee lääkäreitä.
Burkina Fason maajoukkuettakin urallaan edustanut jalkapalloilija Ben Aziz Zagré, 27, kuoli sunnuntaina luusyöpään.
Viimeisimmäksi venäläistä Shinnik Jaroslavlia vuosina 2024–25 edustaneen puolustajapelaajan agentti Dmitri Seljuk on kommentoinut tragediaa venäläiselle uutistoimisto Tassille ja Match TV:lle. Hän kertoi, että vuosi sitten kun Zagrén sairaus oli havaittu, Zagrélle tehtiin leikkaus Jaroslavlissa ja otettiin koepala.
Tämän jälkeen lääkärit agentin mukaan vakuuttelivat, ettei hätää olisi. Myöhemmin jalkapalloilija meni lääkärien tutkittavaksi Saksaan, jossa lausunnot olivat toisenlaisia.
– On hämmästyttävää, että Jaroslavlin lääkärit sanoivat kaiken olevan hyvin, mutta saksalaiset sanoivat: "Luoja suokoon hänelle mahdollisuuden nähdä vielä vanhempansa. Mikään ei voi auttaa häntä nyt", Seljuk kertoi.
Saksassa agentin mukaan ilmaistiin, että syöpä oli viimeisessä vaiheessaan.
– Hänen luunsa olivat niin haurastuneet, että hän pystyi hädin tuskin kävelemään. Häneen kokeiltiin sytostaattihoitoa ja kaikkea, mitä voitiin.
Zagrélta amputoitiin myöhemmin jalatkin, "mutta sekään ei auttanut".
"Olen todella pahoillani"
Lääkärit arvioivat Zagrén karun tilan selvitettyään, että miehellä olisi elinaikaa kolmesta neljään kuukautta, mutta hän eli vielä vuoden. Yhtä kaikki jalkapalloilijan elämä oli pian ohi.
– Hän palasi Burkina Fasoon ja kuoli perheensä ja läheistensä ympäröimänä.
Agentti Seljuk päivitteli, että "jos lääkärit olisivat jossain vaiheessa olleet hieman tarkempia, kaikki olisi voinut mennä toisin".
– Olen todella pahoillani Benin puolesta. Hän hymyili aina. Jos kysytte keneltä tahansa Shinnikistä, he kertovat, että hän oli aina ystävällinen.
Zagré pelasi urallaan myös muun muassa portugalilaisissa seuroissa ja Tanskan Esbjergissä. Burkina Fason maajoukkueessa tilille tuli yksi ottelu vuonna 2016.

