Spinning-salilla koronavirusrypäs Kanadassa – ainakin 69 ihmistä sai tartunnan
Kanadalainen spinning-sali sulki ovensa sen jälkeen, kun kävi ilmi, että yhteensä 69 asiakasta ja työntekijää oli saanut koronavirustartunnan kaikista turvatoimenpiteistä huolimatta. Tartuntaryppäästä uutisoi muun muassa CBC.
Ainakin 69 ihmistä on saanut koronavirustartunnan Ontariossa Kanadassa sen jälkeen, kun he osallistuivat paikallisen spinning-tunteja järjestävän Spinco-salin ryhmäliikuntatunneille Hamiltonin kaupungissa. Tartuntoja tuli siitäkin huolimatta, että kuntosali kertoi huolehtineensa turvallisuusjärjestelyistä koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Liki 70 tartuntaa, noin sata mahdollista altistumista
Paikalliset terveysviranomaiset kertoivat tartuntaryppäästä 5. lokakuuta. Virus oli levinnyt niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin keskuudessa useana aiempana päivänä tätä ennen, tarkemmin sanoen 28. syyskuuta ja 4. lokakuuta välisenä aikana. CNN:n tietojen mukaan tartuntarypäs olisi saanut alkunsa yhdestä spinning-tunnille tulleesta henkilöstä, jolla ei vielä tunnille osallistuessaan ollut ollut koronaviruksen oireita.
Keskiviikkoon 14.10. mennessä oli varmistettu 46 tapausta, joissa henkilö oli saanut tartunnan suoraan Spincossa. Näistä 44 oli asiakkaita ja kaksi työntekijöitä. Lisäksi todettiin 23 välillisesti tartunnan saanutta henkilöä, kuten tunneilla käyneiden ystäviä, perheenjäseniä ja muita kontakteja. Lisäksi noin 100 työntekijää, asiakasta ja heidän perheenjäseniään on saattanut altistua koronavirukselle. Mediatietojen mukaan kukaan tartunnan saaneista ei ole joutunut sairaalahoitoon.
LUE MYÖS: Miksi moni sairastaa koronan oireettomana tai lieväoireisena? Tutkijoilta uusi yllättävä selitys
Turvallisuusjärjestelyistä oli huolehdittu
Terveysviranomaisten mukaan spinning-tunneilla oli huolehdittu turvallisuustoimista: esimerkiksi spinning-pyörät olivat 1,8 metrin päässä toisistaan, kävijöitä otettiin sisään alle puolet kokonaiskapasiteetista ja huoneet siivottiin puolen tunnin kuluessa tunnin loppumisesta. Today.comin mukaan maskeja vaadittiin pidettäväksi vain siihen saakka, kunnes tunnille tulleet olivat asettuneet pyörän selkään ja jälleen heti, kun treeni loppui. He siis olivat ilman maskia treenin ajan.
Hamiltonissa kasvomaskeja tulee käyttää julkisilla paikoilla silloin, kun muihin ei ole mahdollista pitää vähintään kahden metrin välimatkaa, kertoo Today.com. Tämä pätee niin sisä- kuin ulkotiloihin.
Tartuntarypäs huolestuttaa viranomaisia
Halmiltonin kaupungin terveysviranomaisten edustaja, lääkäri Elizabet Richardson kommentoi tiistaina lähettämässään tiedotteessa, että hän varoisi nimittämästä Spincon kuntosalia ”koronaviruksen superlevittäjäksi”, mutta kommentoi tartuntaryppään olevan "hyvin laaja". Terveysviranomaiset kertoivat CNN:lle olevansa erittäin huolissaaan tilanteesta, sillä Hamiltonin tautitilanne on tähän mennessä ollut maltillinen, ja koska koronavirus levisi siitäkin huolimatta, että spinning-sali oli huolehtinut kaikista turvallisuustoimenpiteistä.
Richardson ei kommentoinut tarkemmin, millaiset henkilöt olivat saaneet tartunnan, sillä hän vetosi henkilöiden yksityisyydensuojaan. Sen verran hän kuitenkin kertoi CBC-sivustolle, että kolme neljäsosaa sairastuneista oli naisia ja että tartunnan saaneiden ikä vaihteli teini-ikäisistä yli 50-vuotiaisiin.
Spinning-sali kommentoi tapahtunutta Instagramissa. Kirjoituksessa kerrotaan, että sali on ollut suljettu 5. lokakuuta lähtien, kun tiedot tartunnoista kävivät ilmi. Paikka pysyy kiinni, kunnes ovien avaaminen uudelleen on turvallista. Sali oli aloittanut toimintansa uudelleen heinäkuussa.
Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.
Uusimmat
-
05:35
USU: Puolet suomalaisista vastustaa rajoituksia lakko-oikeuteen – naisten ja miesten näkemykset eroavat selvästi
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:31
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
Lataa lisää