Sote-valiokunta puoltaa hallituksen esitystä poistaa kahden metrin turvavälivaatimus – kohuttu lakipykälä jää voimaan muokattuna

Sote-valiokunta poistaisi turvavälit, mutta kohuttu lakipykälä jää voimaan – näin linjausta arvioi tuoreeltaan tapahtuma-alan edustaja 3:03
Katso video: Sote-valiokunta poistaisi turvavälit, mutta kohuttu lakipykälä jää voimaan. Näin linjausta arvioi tuoreeltaan tapahtuma-alan edustaja.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta hyväksyy muutoksin hallituksen esityksen poistaa lähikontaktin kahden metrin määritelmä tartuntatautilaista.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää lähikontaktin määritelmän poistamista tartuntatautilaista lähtökohtaisesti perusteltuna. Valiokunta kuitenkin toteaa, että epidemian torjunnan kannalta oleellista on ehkäistä tartunnan riskiä.

Valiokunta ehdottaa mietinnössään, että tartuntatautilain 85 d pykälää muutetaan siten, että viranomaispäätös kohdistuu lähikontaktin välttämisen sijaan lähikontaktin aiheuttaman tartunnan riskin ehkäisyyn.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) toteaa MTV Uutisille, että pykälämuutos helpottaa tapahtumien järjestämistä. 

–  Toiminnat pitää järjestää siten, että lähikontaktien tartuntavaaraa voidaan ehkäistä. Siirrytään tartuntojen ehkäisemiseen. 

Ilmaantuvuuskriteeri poistuu

Valiokunnan mietinnössä todettiin myös, että ilmaantuvuuskriteeri poistuu pykälästä. Sen sijaan jatkossa voidaan rajoittaa tilojen käyttöä, jos alueella esiintyy hallitsemattomia tartuntaryppäitä, joita ei pystytä jäljittämään. 

–   Pitää myös arvioida sitä, että aiheuttaako se riskiä terveydenhuollon kapasiteetin kuormittavuudelle. Pelkät tautiryppäät eivät ole tarpeeksi iso kriteeri sille, että rajoitetaan tilojen käyttöä, toteaa Lohi. 

Perustuslakivaliokunta toivoi eilen, että sotevaliokunta olisi poistanut kokonaan tartuntatautilain 58 d pykälän.  Lohen mukaan tätä ei olisi ollut tällä hetkellä järkevää tehdä.  


–    Me kuulimme erikseen THL:ää ja STM:ää ja molemmat olivat sitä mieltä, että tässä epidemiatilanteessa koko pykälän poistaminen ei ole vielä perusteltua, sanoo Lohi. 

Lohen mukaan se olisi myös tarkoittanut, että jäljelle jääneet tartuntatautilain 58 pykälät olisivat koskeneet ainoastaan julkisia tiloja.

 –    Sen jälkeen meillä olisi tilanne, että jos halutaan millään lailla rajoitta yksityisten tilojen käyttöä, niin ainoa tapa olisi sulkea ne tilat kokonaan. Tämän takia emme tässä vaiheessa sitä poistaneet. 

Sote-valiokunta yritti selkeyttää tilannetta mahdollisimman hyvin mietinnössään, jotta vältetään lain erilainen tulkinta alueilla. 

–   Toivomme, että hassut tilanteet, mihin olemme törmänneet muun muassa oopperan kohdalla, olisivat nyt historiaa. 

Lue myös:

    Uusimmat