SM-liiga muuttamassa kohua herättänyttä häirintätulkintaansa – MM-kisoissa tehokkaaksi osoittautunut aloitussääntö testiin myös kotimaassa

Jääkiekon SM-liigan sääntötulkinta maalivahdin häirintää koskevassa sääntöpykälässä on yksi poikkeuksista, joita kotimaan Liiga on tehnyt testattavaksi harjoitusotteluissa Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n sääntöpykäliin.

Liigassa tapahtuneet maalien hylkäämiset ja hyväksymiset herättivät viime keväänä suurta kohua pudotuspelien aikana. Hämmennystä aiheuttivat erityisesti tilanteet, joissa maalialueen laidalle luistelleen pelaajan katsottiin häirinneen vastustajan maalivahtia, vaikka ei astunut jalallaan maalialueelle tai koskenut maalivahtiin.

Jatkossa tähän tulkintaan on mahdollisesti tulossa poikkeus IIHF:n säännöstä. Kansainvälisissä säännöissä maalialuetta katsotaan yhä kolmiulotteisesti, jolloin mikä tahansa maalialueelle työntyvä ruumiinosa voidaan tulkita häirinnäksi, mutta Liigan testikäytössä luistinten asema on jatkossa määräävänä tekijänä tuomioita jaettaessa.

– Mikäli pelaajan molemmat luistimet leikkaavat maalialueen rajan ja pelaaja on ottanut aseman maalialueelta ja on suoraan laukaisusektorissa maalivahdin edessä, tilanne on maalivahdin visuaalinen häirintä ja maali hylätään, Liigan uudessa sääntötulkinnassa sanotaan.

Sen sijaan niin sanotun liikkuvan maskin tekeminen on edelleen mahdollista molempien jalkojen leikatessa maalialueen rajaa. Kontaktin ottamista maalivahdin kanssa tarkastellaan silti yhä kolmiulotteisesti, jolloin kontaktikohta on ratkaiseva tekijä häirinnän tapahtumisessa.

Tehokas aloitussääntö käyttöön myös Liigassa

Samalla Liiga tarkentaa muidenkin IIHF:n sääntöpykälän kotimaista tulkintaa. Esimerkiksi maalialueelle asemoituneesta pelaajasta vastustajan maaliin kimmonneesta kiekosta ei kansainvälisten sääntöjen mukaan tule hyväksyä maalia, kun taas Liigan suunitelmissa osuma hyväksyttäisiin, jos pelaaja ei millään tavalla ole häirinnyt maalivahtia visuaalisesti tai fyysisesti.

Esimerkiksi CHL-peleissä voidaan taas tuomita rangaistus, jos pelaaja syöttää tai liu’uttaa kanssapelaajan pudottaman mailan takaisin tämän ulottuville, mutta Liigassa näin voi tehdä, jos teko ei haittaa vastustajan pelaajia tai maila ei suuntaudu kiekkoa tai sitä kuljettavaa pelaajaa kohti. Tämäkin tulkinta on testikäytössä syksyn harjoitusotteluissa.

MM-kisoissa tehokkaaksi osoittautunut uusi aloitussääntö on myös tulossa testikäyttöön Liigassa. Kesken viime kauden IIHF:n sääntöihin lisätty muutos, jonka mukaan linjatuomari ei enää vaihda aloittajaa tämän ensimmäisestä rikkeestä, vaan antaa varoituksen. Toisesta aloitusrikkeestä joukkueelle tuomitaan joukkuerangaistus.

Muutos jouhevoitti huomattavasti pelin etenemistä Slovakian MM-kisoissa turhien aloitusviiveiden vähennyttyä.

Juttua korjattu klo 10.46: Sääntötulkinnat tulevat testikäyttöön Liigan harjoitusotteluissa, joten ne eivät ole vielä hyväksyttyjä muutoksia alkavalle kaudelle.

Lue myös:

    Uusimmat