21-lapsisen seurueen ilta muuttui ikimuistoiseksi, kun täysin vieras ihminen maksoi heidän ravintolalaskunsa!
Tuntemattoman ihmisen kaunis teko koskettaa Yhdysvaltain Tennesseessä. Kolmen sijaisperheen ilta muuttui ikimuistoiseksi, kun täysin vieras ihminen maksoi heidän ravintolalaskunsa.
Lue myös: Antelias asiakas jätti ravintolan henkilökunnalle järjettömän tipin Yhdysvalloissa: "Älkää tuhlatko kaikkea heti"
Asiakas oli "liikuttunut siitä, että joku ottaa hoitaakseen toisen ihmisen vastuut"
Vasta kaksi viikkoa tarjoilijana toiminut Adrian Maddox oletti joutuvansa vastaamaan suurista lastenjuhlista, mutta juhlien sijaan ravintolaan saapuikin 21 lasta ja kolme sijaisvanhempaa.
Naiset ovat toimineet sijaisvanhempina noin vuoden. Kolmella sijaisperheellä on yhteensä 25 lasta, joista kolme vauvaa. Lapsista 21 oli mukana ravintolassa.
Siellä tuntematon henkilö kuuli ohimennen perheiden tilanteesta.
– Tämä asiakas oli häkeltynyt ja todella liikuttunut siitä, että joku ottaa noin hoitaakseen toisen ihmisen vastuut, Adrian Maddox kuvaa.
Lue myös: Uskomaton diili! Mies keksi, miten saada koko vuoden ruoat vain 150 dollarilla – maksoi lainansa älynväläyksensä ansiosta
Kiitolliset äidit: "Ei niin usein tapahdu"
Anonyymiksi jäänyt nainen päätti maksaa koko seurueen laskun. Sijaisvanhemmat olivat eleestä häkeltyneitä.
– Ei niin usein tapahdu, varsinkaan silloin, kun on näin iso ja [muiden mielestä] epämiellyttävä seurue. Veimme kolme pöytää ja kahdessa oli kukkuroittain lapsia, sijaisvanhempi Haylee Robuck sanoo.
– Tämä tuntematon ihminen oletti, että teemme hyvää työtä, ja hän päätti myös tehdä hyvää, Kayla Miller kuvaa.
Hän lupaa, että hyvä lähtee kiertämään.
– Olen varma, että mekin jossain vaiheessa teemme samoin jollekin toiselle perheelle.
Katso perheiden ja tarjoilijan haastattelut yllä olevalta videolta!
Lue myös: Professori palasi kuukausien jälkeen yliopistolle ja havaitsi saaneensa postia – sisältö yllätti totaalisesti: "Olen nähnyt tällaista vain elokuvissa"
Lue myös: Tuttu tarjoilija ei tullutkaan töihin – syyn kuultuaan asiakas ryhtyi toimeen: "Halusin vain auttaa häntä"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: CNN, ABC17