Tappara on julkistanut keskiviikkona kuusi pelaajasopimusta.
Jääkiekon Suomen mestaruuden kuluneella kaudella voittaneeseen Tapparaan siirtyvät Michael Lindqvist, Kasper Kulonummi, Niclas Almari, Ville Väärälä ja Juho Järvelä. Lisäksi kirvesrintojen U20-joukkueessa pelannut Joona Karvonen on solminut uuden sopimuksen tamperelaisseuran kanssa.
Ruotsalaishyökkääjä Lindqvist vaihtaa Leksandista Tapparaan yksivuotisella sopimuksella. Hänellä on kokemusta myös AHL:stä, mutta koko ammattilaisuransa mies on pelannut kotimaassaan Ruotsissa. Lindqvist on maansa mestari keväältä 2022 Färjestadista.
Kulonummi puolestaan palaa Tapparaan kaksivuotisella diilillä. Viimeisimmät kaksi kautta Kiekko-Espoossa viettänyt puolustaja on voittanut kirvesrinnoissa kaksi Suomen mestaruutta ja CHL-mestaruuden.
Puolustaja Almari suntaa kaksivuotisella pahvilla Tampereelle Rauman Lukosta. Hän on Suomen mestari HPK:sta vuodelta 2019.
Hyökkääjä Väärälä palaa yksivuotisella lapulla kasvattiseuraansa kokeiltuaan viime kaudella siipiään Yhdysvaltain USHL-junioriliigassa.
SM-liigassa aiemmin Jukureita ja HPK:ta edustanut Järvelä nähdään jälleen pääsarjassa. Yksivuotisen paperin Tapparan kanssa rustannut hyökkääjä pelasi viime kaudella Mestis-seura RoKissa.
Lisäksi kuluneella kaudella Tapparan U20-joukkueen varakapteenina toiminut puolustaja Karvonen on solminut Tapparan kanssa yhden vuoden kontrahdin.
Tappara julkisti keskiviikkona myös Kari Jalosen siirtyvän kaksivuotisella sopimuksella seuran päävalmentajaksi.

