Ruotsin mukaan sodasta tulee tehdä Vladimir Putinille niin kallis, että Venäjä taipuu rauhanneuvotteluihin.
Ruotsin ulkoministeri Maria Malmer Stenergardin arvion mukaan Venäjä kaunistee kovalla kädellä oman taloutensa todellista tilaa. Ruotsalaisministerin mukaan Venäjän talouden tilanne on hauraampi kuin miltä ulospäin näyttää.
Ministeri kirjoittaa yhdysvaltalaisessa lehdessä New York Timesissa, että Ukrainan asema on tällä hetkellä vahvempi kuin se on ollut aikoihin.
– Venäjän hauraan talouden koko on New Yorkin osavaltion talouden luokkaa, ja pienempi kuin Teksasin, ruotsalaisministeri havainnollistaa tilannetta amerikkalaisille lukijoille.
Malmer Stenergard muistuttaa, että Venäjä on käyttänyt käytännössä loppuun kansallisen hyvinvointirahastonsa, eli puskurin, jota Vladimir Putin keräsi energiatuloista takavuosina pahan päivän varalle.
Ruotsin ulkoministeri uskoo, että pakotteita kiristämällä Venäjä voidaan saada mukaan "vakaviin rauhanneuvotteluihin".
Ministeri nostaa esiin Ukrainan kasvaneen yhteistyön läntisen puolustusteollisuuden kanssa, minkä kautta Ukraina saa käyttöönsä aivan uudenlaista kalustoa.
– Sota Lähi-Idässä vie maailman huomiosta suuren osan, mutta Venäjän sota Ukrainaa vastaan ei ole laantunut.
– Se ei lopu, ennen kuin teemme sodasta Vladimir Putinille niin kalliin, ettei hän enää usko sen olevan hintansa väärti, Ruotsin ulkoministeri kirjoittaa.
Satelliitit paljastavat totuuden
Maria Malmer Stenergard väittää Venäjän kaunistelevan rajusti taloutensa todellista tilannetta.
Malmer Stenergardin mukaan Venäjän tilan arvioinnissa on käytetty muun muassa tiedustelutietoja sekä mallia, jossa satelliitit tarkkailevat tiettyjen alueiden valomääriä.
