Poliisi pyytää tietoja kranaatista ja muistuttaa sen olevan vaarallinen.
Poliisi kehottaa Riihimäen kranaatista tietäviä soittamaan hätänumeroon.
Hämeen poliisi kertoo saaneensa hälytystehtävän sodanaikaisesta kranaatista, mutta epäilee, että joku on ehtinyt viedä kranaatin pois ennen alueen eristämistä.
Poliisi kertoo saaneensa keskiviikkona iltapäivällä mahdolliseen räjähteeseen liittyvän hälytystehtävän. Poliisin tietojen mukaan pellolta Riihimäen jäähallin lähistöltä oli löydetty sodanaikainen kranaatti.
Poliisi epäilee, että ulkopuolinen henkilö on kuitenkin ottanut kranaatin ennen alueen eristämistä.
Poliisi kehottaa kranaatin ottanutta tai siitä tietävää henkilöä soittamaan välittömästä hätänumeroon 112. Poliisi muistuttaa, että kranaatti voi olla vaarallinen, eikä siihen tule koskea.

