Ennen kuin Sirkka Nukarista tuli Nukarin Kartanon täyspäiväinen emäntä, hän työskenteli hoitajana sotasairaalassa.
Syksyllä 1939, kun talvisota alkoi, Sirkka Nukari oli toisen vuoden sairaanhoitajaoppilas Marian sairaalassa Helsingissä.
– Olin viemässä joitakin laboratorionäytteitä sairaalan pihan yli, kun taivas yhtäkkiä repesi. Samaan aikaan, kun sireenit alkoivat soida, kuului hirveä pamaus ja pommeja alkoi tipahdella, Nukari kuvaa sodan ensimetrejä.
Pommit osuivat lähelle Marian sairaalaa, joten suurin osa uhreista kuljetettiin sinne.
– Uhreja tuotiin ambulansseilla, autoilla ja jopa kottikärryillä. Sairaalan piha oli täynnä verisiä ja vaikeroivia ihmisiä. Sitä näkyä en saa koskaan pois silmistäni, Nukari kertoo.
– Lääkärit alkoivat lajitella potilaita; kuka vietäisiin leikkaussaliin, kuka suoraan ruumishuoneelle. Joku antoi morfiinipiikkejä, ja me hoitajat sidoimme haavoja, hän muistelee.
Kova koulu
Nukari vertaa sodanajan sairaanhoitajakoulutusta armeijan alokasaikaan.
– Meidät laitettiin tekemään kovaa työtä. Meitä simputettiin ja meiltä vietiin yksityiselämä.
Samaan aikaan hän kuitenkin muistuttaa suomalaisten talvisotahengestä, jossa koko Suomi puhalsi yhteen hiileen. Lotat tekivät kaikkea mahdollista nappien ompelemisesta kaatuneiden ruumiiden pesemiseen. Maatalojen naiset leipoivat leipää rintamalle ja niin edelleen. Kenellekään ei tullut mieleenkään olla osallistumatta.
Niinpä Nukarikaan ei valittanut, vaikka hän Helsingin pommitusten jälkeen joutui tekemään työtä yötä päivää.
– Emme saaneet riisua työvaatteitamme kolmeen vuorokauteen emmekä poistua sairaalan alueelta. Silloin emme olisi edes tienneet, vaikka koko Helsinki olisi pommitettu maan tasalle, hän kertoo.
Jatkosodan lohduttomat vuodet
Nukari jatkoi sairaanhoitajaopintojaan välirauhan aikana ja valmistui keväällä 1941. Hän oli kuvitellut palaavansa kotiinsa Nukarin tilalle, mutta toisin kävi. Alkoi jatkosota, ja Nukari määrättiin töihin Hämeenlinnan lääninsairaalaan, jossa hoidettiin kaikkein vaikeimmin haavoittuneita potilaita.
– Sen ajan lääkärit joutuivat opettelemaan aivan uudenlaista kirurgiaa, sillä ei sitä ennen ollut ollut kranaattien repimiä miehiä, Nukari huomauttaa.
Nukarin lisäksi lääkärien apuna oli kaksi hoitajaa ja kolme lottaa.
– Koska meitä oli niin vähän, työ oli yhtä juoksemista. Ajattelimme kuitenkin, että jos pojat kestävät rintamalla, mekin kestämme täällä. Tosin, jos olisimme silloin tienneet, että sota kestää vuosia muutaman kuukauden sijaan, en tiedä miten olisimme jaksaneet, Nukari pohtii.
Studio55.fi/Elina Rantalainen
Sirkka joutui valitsemaan sulhasensa maatilan ehdoilla
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.