Kahden lapsen äiti Katja, 26, muistuttaa, ettei vanhemman tarvitse hävetä uupumustaan. Hän itse päätti soittaa lastensuojeluun huomatessaan voimiensa hupenemisen vaikutukset lapsiarjessaan.
Puolitoista vuotta sitten Katja Kokkonen tarttui puhelimeen ja soitti lastensuojeluun kertoakseen, ettei enää yksinkertaisesti jaksa eikä pärjää. Ei yksinään, ei tukiverkostojen tuella.
Pelko lasten menettämisestä hävisi sisäisessä kädenväännössä pelolle siitä, etteivät nämä saisi elää kunnollista lapsuutta. Että lapset joutuisivat ottamaan aikuisen roolin, kuten Katja oli itse joutunut aikoinaan ottamaan.
Huolestuttavia merkkejä oli jo havaittavissa 3-vuotiaassa tyttäressä, joka oli alkanut huolehtia vauvaikäisestä pikkuveljestään.
– En meinannut jaksaa tehdä ruokaa lapsille. Siinä kohtaa alkoivat hälytyskellot soimaan, että nyt tarvitsen apua, Katja muistelee.
Yllä olevalla videolla kerrotaan, mitä on "tuhoava äitiys".
Traumat puskivat pintaan esikoisen synnyttyä
Ongelmat olivat alkaneet kuopuksen synnyttyä. Katjan mieleen vyöryivät traumaattiset muistot oman lapsuutensa kaltoinkohtelusta ja väkivallasta.
Esikoisensa tultua maailmaan Katja oli päättänyt olla parempi äiti kuin omansa. Mutta kun lapset alkoivat olla samassa iässä kuin hän itse oli ollut joutuessaan käymään läpi traumaattisia kokemuksia, alkoi arki murentua käsiin. Katja pelkäsi vahingoittavansa itseään ja lastensa jäävän ilman äitiä.
Juttu jatkuu kuvan alla.



