MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen ylistää tapaa, jolla Joel Kiviranta otti haltuunsa paikan jääkiekkoilun absoluuttiselta huipulta NHL:n pudotuspelisarjoissa Dallas Starsin kivikovan joukkueen riveistä.
Hyvä pelaaja hyvin kotimaisten liigapelaajien joukossa. Ei enempää, ei vähempää. Niin voi luonnehtia NHL-kuplassa tänä syksynä Dallas Starsissa läpimurron tehneestä Joel Kivirannasta.
LUE MYÖS: Suomalaisten miehittämä Dallas Stars sanattomana murheellisen tappion jälkeen: "Nyt ei ole mitään tunteita" – ruotsalaistähti mätti poikkeukselliset tehot
Kausina 2016-2019 Joel Kiviranta pelasi Vaasan Sportissa kolme mukiin menevää kautta, ensin noin 20 tehopisteen sesongin, toisen liki 40 tehopisteen runkosarjan ja kolmannen, rapiat 30 tehopisteen rupeaman. Keväällä 2019 Kiviranta oli voittamassa Leijonien riveissä sensaatiomaisen maailmanmestaruuden.
Kuka Kiviranta? kyseli suuri yleisö Bratislavan MM-kisojen alussa ja vielä aikanakin.
Vaikka suhteellisen nimettömän suomalaisen, 1996 syntyneen Kivirannan jonkinasteinen kansallinen läpimurto oli tapahtunut, kansainväliselle huipulle hänellä oli vielä lähes toivottoman pitkä matka pelaajana. Vai oliko sittenkään?
Muistan Leijonien päävalmentaja Jukka Jalosen sanoneen – häneltä taidettiin kysyä Bratislavan ihmeen perään tai sinne kokoamansa Leijonat-joukkueen laatua –, etteivät rutinoituneet NHL-pelaajat sittenkään ole kovin merkittävästi parempia jääkiekkoilijoita kuin nämä hänen joukkueensa miehittäneet liigapelaajat ynnä muut. Hieman ovat parempia käsittelemään kiekkoa ja parempia ampumaan, tai jotain tuonne päin.
Jalonen on ennenkin kohauttanut täsmällisillä ammattiarvioillaan. Yksi niistä oli sen suuntainen, että Euro Hockey Tourin Leijonat-joukkue pärjäisi aivan hyvin keskitason NHL-joukkueelle.
Ensin mainitun Jalosen huomion on nyt tavallaan osoittanut todeksi tämä Joel Kiviranta. Eivät ne erot sittenkään ole niin kovin suuria.
Juttu jatkuu kuvan alla.
"Kiviranta pelaa, mitä peli pyytää"
Minulta sopii nyt kysyä, mikä ja mitkä ominaisuudet mahdollistivat sen, että Kiviranta oli kuin kala vedessä jääkiekkoilun absoluuttisella huipputasolla NHL:n pudotuspeleissä aina finaalisarjaa myöten Dallasin riveissä Tampa Bay Lightningiä vastaan. Vastaan mielelläni:
Erityiseksi Kivirannan läpimurron tekee se, ettei hänellä ole aivan silmiinpistäviä huippuerikoisominaisuuksia jääkiekkoilijana. Tai on oikeastaan yksi ja ratkaiseva, mutta pihtaan sen kertomista vielä hetken. Trendi on ollut ajatella, että pelaajalla pitäisi olla yksi tai mieluummin kaksi tai kolme vahvaa erikoisominaisuutta, jos mielii pelata aivan maailman huipulla, kuten Kiviranta nyt.
Kiviranta liikkuu luistimilla vaivattomasti ja nopeasti. Se on hänen teknisistä ominaisuuksistaan henkilökohtaisesti paras. Ja en voi olla tekemättä tästä sivuhuomautusta sillä tavalla, että mielestäni on jossain määrin hehkutettu liikaa sitä, miten NHL on muka "luistelusarja". Ei se sitä oikeasti sen ihmeemmin ole. Siellä on vain muutamana edellisenä kautena pelattu niin silmitöntä ja typerää pelitapaa, että on näyttänyt kuin pelaajat menisivät tuhatta ja sataa.
LUE MYÖS: Miro Heiskanen astui viimeisessä loppuottelussa arvovaltaisten legendojen joukkoon – myös Esa Lindell ahkeroi korkealle NHL:n tilastohistoriassa
Jos NHL olisi luistelusarja, ei joku Miro Heiskanen olisi noin vain leikiten heti paikoin ylivertainen verrattuna normaaleihin NHL-pelaajiin luistelultaan. Pidän, että kotoinen Liigamme on aina ja myös viime vuosikymmenen ajan valmistanut pelaajiamme täysin vertailukelpoisiksi luistelijoiksi. Asiaa on turhaan muka murehdittu, murehdittu lähinnä siksi, että määrätyt tahot ovat yrittäneet eksyttää puheita pois suomalaisen jääkiekkoilun tärkeimmästä voimavarasta, joukkuepelaamisesta.
Ja nyt siihen Kivirannan omaan vahvuuteen, jonka alalla hän on löi laudalta suurimman osan Dallasin ja Tampan pelaajista. Vahvuusalueellaan Kiviranta oli NHL:n finaalisarjassa kumpikin joukkue mukaan lukien TOP-5 pelaaja, eli todella korkeaa luokkaa maailman jääkiekkoilussa.
Kiviranta pelaa, mitä peli pyytää.
Voin toistaa. Kiviranta pelaa, mitä peli pyytää pelaamaan.
Sama suomeksi sanoen on sitä, että hän tekee aina kussakin osallistumassaan pelitilanteessa parhaan ja optimaalisimman pelitilannevalinnan nopeasti ja selkärangastaan.
Kymmenysosasekunnissa Kiviranta saa päätettyä, pelatako kiekon kanssa ylöspäin vai alaspäin vai sivulle; syöttääkö vai edetäkö; suojatako ja odottaako apuja vaiko haastaa ja tehdä avoin harhautus tai pyrkiä kiertämään vastustaja; laukoako vaiko syöttää; milloin pelata vain siirtokiekko vai lähettääkö pelattavissa oleva päätykiekko; yrittääkö ampua maali vai ampua takapatjaripari; antaako pitkä vai lyhyt syöttö, pitääkö peli leveänä vai rientääkö ylimiehittämään. Ja niin edelleen.
Sama nopea oikein reagoiminen sujuu Kivirannalta vaivatta puolustuspelaamiseen liittyvissä pelitilannevalinnoissa.
"Suomessa kasvaa näitä kuin sieniä sateella"
Ja nyt tarkkana! Kaikki tuo edellä mainittu tapahtuu suhteessa oman viisikon ja vastustajan viisikon toimintaan. Sanalla sanoen Kiviranta osaa tärkeimmän asian jääkiekkoilussa, asian, jolle kaikki muu on alisteista, joukkuepelaamisen. Ja hänen kaikki perustaitonsa riittävät kyllä pelaamaan jokaisen neljä pelitilanneroolia, joissa hyökätään ja puolustetaan. Hyökätään kiekollisena ja kiekottomana; puolustetaan kiekollista ja kiekotonta.
Jotta Kivirannan pelaamisen osaamisen nerokkuus kävisi lopullisesti ilmi, minun on sorruttava seuraaviin ylisanoihin. Huikeimpia Kivirantaa koskevia pelitilanteita olivat NHL:n finaalisarjassa ne – ja tämä on korkein mahdollinen pelaamisen kuviteltavissa oleva luokka –, kun hän oli tekemässä tismalleen oikeaa pelitilannevalintaa, mutta peruuttanutkin sen salamannopeasti siksi, että oma muu pelaava viisikko on reagoinut hieman väärin. Tuollainen on jo suorastaan taidetta.
Juttu jatkuu kuvan alla.
LUE MYÖS: Stanley Cupin tuplamestari pössytteli sikaria ja biletti aiheeseen sopivan biisin tahdissa – muistutti juhlan keskellä raskaasta ajasta
Ja tähän lopuksi arkipäiväistän ja munaan hieman edellä lukeilla ollutta tekstiäni. Kerron, ettei Kiviranta ole ainoa laatuaan. Meiltä Suomesta on kasvanut ja kasvaa lisää näitä Meidän pelin periaatteiden opit saaneita pelaajia kuin sieniä sateella.
Ja tuo tuossa edellä kaikella kunnioituksella ja rakkaudella Kivirantaa kohtaan, mitään häneltä hänen upeista suorituksistaan pois ottamatta. Nimittäin poikkeaahan Kiviranta sittenkin monista kaltaisistaan nuorista suomalaisista pelaajista edukseen sillä, että hänellä näyttää olevan henkistä kapasiteettia onnistua kykyjensä mukaan aina silloin, kun ympäristön pelivaste kasvaa.
Kivirantaa ei huimaa. Hän pystyi asettamaan oman parhaan suorituksensa joukkueensa Dallas Starsin hyväksi kovimmassa mahdollisessa paikassa, ensin NHL:n pudotuspelien toisella kierroksella Colorado Avalanchea vastaan, sitten kolmannella kierroksella Vegas Golden Knightsia vastaan ja lopulta myös NHL:n finaalisarjassa ottelusta toiseen. Kivirannan peruspelaamisen taso riitti, ja ylikin.
Jos Kiviranta jää suuren yleisön mieleen tänä syksynä viidestä upeasta maalistaan NHL:n pudotuspeleissä, itse muistan ennen muuta sen, että tiukimmassa mahdollisessa olosuhteessa hän pelasi, mitä peli pyysi.