MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen pohdiskelee juuri alkaneiden lätkän MM-kisojen kummallista alkua, jossa Kanada ja Ruotsi ovat kontanneet turnauksensa alun osin erikoisella mutta toisaalta hyvin tutulla tavalla.
On hieman makuasia, mitä tulkintalinjaa kukin edustaa, kun tikunnokkaan nostetaan se, mistä on kysymys siinä, että jääkiekkoilun maailmanmestaruuden voi aivan hyvin voittaa, vaikka toikkaroisi kisojen alun kuten Kanada ja Ruotsi tänä keväänä. Noilla lajin suurmaihin kuuluvilla on yhteensä tilillään viisi peliä – ja niistä on tullut viisi tappiota.
Sekä Tre Kronor että Vaahteralehdet ovat esiintyneet toistaiseksi anteeksiantamattoman luokattomasti kaukalossa.
LUE MYÖS: Kamalaa, Kanada! Nyt näyttää todella pahalta – tämä sankarisuoritus Saksan voiton helmenä
Ei ole väärin sanoa, että jääkiekkoilun MM-kisat ovat turnaus, joka on rakentamalla rakennettu väljäksi tapahtumaksi sillä tavalla, että kahden lohkon systeemissä riittää kun miten kuten pelaten selvittelee ja keplottelee itsensä lohkossaan ensin neljän sakkiin ja on sen jälkeen niin kovassa lyönnissä kuin suinkin pystyy puolivälierämatsissa.
Väljyys johtuu osin siitä, että pienen lajin on ollut keksittävä eri konsteja kasvaa isommaksi, joku pisteliäs tosin voisi huomauttaa, että kokoaan suuremmaksi.
Hieman silmiä ummistaen saa päätellyksi myös siten, että lajin pienten maiden taso on noussut, kun ne laittavat hanttiin ja kaatavatkin isompiaan hyvän päivänsä tullen. Jos haluaa, tässä kohtaa voi unohtamalla unohtaa, että lajin lilliputin voitto jättiläisestä edellyttää melko usein jälkimmäisen velttoa vetelyä puolilla valoilla.
Lätkäjätkänä olen ihan hyvilläni, että maissa kuten Tanskassa, Valko-Venäjällä, jopa Iso-Britanniassa, Norjassa, Italiassa ja Kazakstanissa pelataan kohtuullisen hyvää jääkiekkoa, ja sieltä tulee mielenkiintoisia pelaajia lajin piiriin. Silti pelaisin MM-turnauksen kymmenellä joukkueella: Suomi, Ruotsi, Venäjä, Kanada, USA, Tshekki, Slovakia, Sveitsi, Saksa ja Latvia. Aina yksi maa kerrallaan voisi pudota ja yksi nousta A-sarjasta ja A-sarjaan.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Toki heti kohta myönnän, etten tunne esimerkiksi sitä, onko olemassa jokin täysin ohittamaton ja välttämätön talouden mekanismi Kansainvälisen jääkiekkoliiton kannalta siten, ettei A-sarjaa voida pelata vain kymmenellä joukkueella.
Kilpaurheilun näkökulmasta on, myönnettäköön, kiusallista, että esimerkiksi Kanadaan on liitetty – eikä tässä ole savua ilman tulta – melkein aina pisteliäs reunahuomautus, että ensimmäisen viikon maan maajoukkue saattaa vedellä MM-kisoissa ns. vähillä unilla, ja tiedätte, mitä tuolla tarkoitetaan.
LUE MYÖS: Ruotsin kapteeni latoi suorat sanat karmivasta MM-startista – "Olen vihainen"
Ei taida asian laita olla noin onnettomalla tavalla minkään muun merkittävän joukkuepallopelin MM-turnauksessa. Että lajin ykkösmaa ei kunnioittaisi lajia MM-tasolla.
Eihän kanadalaisia tuossa suhteessa saa kuriin muuta kuin sillä, mikä on huippu-urheilun kaikkein keskeisin konsti: kilpailun lisäämisellä. Ja kilpailu lisääntyy vain sillä, että turnaukseen otetaan mukaan aina korkeintaan kymmenen kovinta maata. Korkeintaan?
Jos valta olisi minulla, A-sarja muodostettaisiin kahdeksasta parhaasta maasta, ja B-sarja niin ikään kahdeksasta seuraavaksi parhaasta. Ja kun linjaamaan innostuin, naisten MM-kisat voisi pelata miesten A-sarjan kanssa samaan aikaan samassa kaupungissa.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Suomi ja sen Leijonat on hieno poikkeus miehissä melkein kaikista muista lätkän huippumaista, mitä tulee MM-kisoihin. Leijonat ei lähde koskaan pelaamaan mitään ottelua löysin rantein. Tässä mielessä väljät kaksi kahdeksan maan lohkoa on suorastaan kilpailuetu Suomelle. Eikä tietenkään ole Leijonien murhe joukkueena, että Kanada ja todella usein myös Ruotsi, ja milloin mikäkin muukin maa, pelailee yksittäisiä pelejään heikosti valmistautuneena.
Jos kerran tuo on kilpailuetu Leijonille, urheilussa pitää kaikki etu ottaa kursailematta pois kuleksimasta.
LUE MYÖS: Jääkiekon MM-kisoissa temppu, jota ei oltu nähty 17 vuoteen – "Kaunis kuva, eikö?"
Lataan tähän lopuksi tämän tekstin riuskimman huomioni. Kun nyt on niin, että näyttäisi todella monissa ammattilaistason joukkuepallopeleissä olevan käynnissä pienimuotoinen sota siitä, mennäänkö lajeissa seura- vai maajoukkuepää edellä, tai ainakin, että kumman ehdoin ollaan enemmän liikkeellä, ei jääkiekkoilussakaan liittojen ja kansainvälisen liiton alainen maajoukkuetoiminta voi olla nyt nähdyn kaltaista vesivelliä.
Tuo tuossa edellä on asia, joka saattaa kopsahtaa vielä suomalaisenkin jääkiekkoilun nilkkaan. Meillä Leijonat on jääkiekkoilussamme se paraatihevonen, joka lyödään aina keulaan. Jokainen voi tehdä tykönään ajatuskokeen siitä, mitä lätkämme olisi, jos maajoukkueemme merkitys lähtisi kuihtumaan pois.
Jo nyt muutamat KHL:ssä pelaavien suomalaisten pelaajien kieltäytymiset Leijonista ja MM-kisoista saattavat olla oire jostain, jolle olisi syytä panna piste mahdollisimman pian.
Näillä terveisilläni Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela voisi lähestyä seuraavan kerran kollegoitaan, kun Kansainvälinen jääkiekkoliitto pitää kokoustaan.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.