Sihvonen: Koronakriisi sen paljasti – "Liigasta on sanottava se, mitä ei ole sanottu ennen ääneen"

Minun silmin koronpandemiakriisi on lopullisesti paljastanut Liigan karvan ja ongelmakohdat. Kaiken kukkuraksi kyseessä on ilmeisesti maailman ensimmäinen ja viimeinen osakeyhtiö, jonka toimintamallit valettiin kerran betoniin – eikä niitä enää voi muuttaa.

Elämme niin kutsutun notkean modernin aikakautta. Tähän aikaan sopii erinomaisen huonosti jäykkä ja joustamaton Liiga.

Kun korona iski, olisi Liigalta vaadittu joustavuutta ja kykyä mukautua uuteen olosuhteeseen, olkoonkin, että olosuhde on äärimmäinen.

LUE MYÖS: SM-liiga järkyttyi ensimmäisten kierrosten yleisömääristä – pahaenteisen vähän katsojia kerännyt HPK toiveikkaana: "Meidän on tarkasteltava tilannetta joka viikko uudelleen"

Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen saneli suurella varmuudella viime kesäkuussa Ilta-Sanomissa seuraavaa:

"Meillä ei ole Suomessa mahdollisuutta pelata ilman yleisöä." "Kompensaatio, jonka saamme mediayhtiöltä, ei riitä kattamaan edes pelaajapalkkioita. Liigaseurat eivät pysy hengissä." "Toivotaan, että pysytään terveinä ja epidemia pysyy poissa eikä toista aaltoa tule."

Niin, siinäpä se: toivotaan, toivotaan. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Minun korvin Liiga on esiintynyt koko ajan sitten kesken jääneen viime sesongin joko tarpeettoman toiveikkaana tai jopa hieman uhmakkaana, heille kun eivät rajoitukset käy; ja joka tapauksessa on jäänyt varautumatta kunnolla pahimpaan tai edes realistiseen näköalaan.

Aivan keskeinen ongelma on edelleen se, ettei Liigalla ole riittävästi otetta eikä valtaa yli omien seurojensa. Liigalle jää eräänlainen seurustelu-upseerin rooli. Onko Suomessa ainoallakaan muulla osakeyhtiön toimitusjohtajalla niin rajallisesti valtaa kuin Riku Kallionimellä on? Ei taida olla. Eikä se toki ole Kallioniemen vika.

LUE MYÖS: JYP aloittaa yt-neuvottelut – koskee myös pelaajia ja valmentajia

Ei ihme, että saan sieltä täältä erilaisia yhteydenottoja, siis liigaseurojen piiristä. Julkisesti keskustelua ei tohdita käydä.

Nyt kasvava ja kokoava viesti on monelta suunnalta se, että pelit tulee pitää käynnissä kaikin mahdollisin keinoin – vaikka sitten tyhjille katsomoille pelaten. Mikä sitten tarkoittaisi, tietysti, rajuja sopeutustoimia, suomeksi: ennen muuta pelaajien palkkojen tarkastelua alaspäin.

Ongelma on siinä, että lähdetään pelaajapalkkioita sitten leikkaamaan tai ei, jokainen seura toimii omien kykyjensä mukaan. Eli käytännössä on sanottava se, mitä ei ole sanottu ennen ääneen: Ei ole tavallaan olemassa mitään Liigaa. On vain 15 hyvin erikuntaista seuraa eri puolilla Suomea. Liigajääkiekkoilu on kuin maksimaalinen simulaatio siitä, mitä olisi yhteiskunta, jossa on voimassa vain ja ainoastaan paikallisen sopimisen kulttuuri koskien työehtoja.

Rypäs kärkiseuroista selvinnee koronakriisistä kohtuullisin vaurioin, keskikasti joutuu kamaliin vaikeuksiin ja paarialuokan seurojen tie on tuhon tie.

Jos suomalaisittain on totuttu sanomaan, ettei kaveri jätetä, Liiga on tilassa, jossa kaveri jos toinen saatetaan joutua jättämään.

Toistan mielimurteissani, ettei ole olemassa mitään seuroja vahvasti yhdistävää Liigaa. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

LUE MYÖS: Paikka SM-liigakartalla uhattuna – halli rapistuu käsiin, kello tikittää ja tunteet käyvät kuumina: "Pelkän jäähallin rakentamisessa ei ole mitään järkeä"

Olin läsnä, kun Erkka Westerlund kutsui meidät pelin tekijät Suureen Seminaariin Vierumäelle syksyllä 2009, kun laatujunioripelaajatuotanto oli tyrehtynyt. Pelillämme ei ollut yhteistä suuntaa ja muutoinkin lajiväki oli eripurainen.

Nyt nuo kaikki "ongelmat" näyttävät hassun pieniltä, kun niitä vertaa käsillä olevaan koronakriisiin ja Liigan – tai oikeammin – sen seurojen kykyyn selvitä tulevaisuudestaan.

Kuka ottaisi ohjat tällä erää? Kutsuisi joukot kasaan? Mihin hukattiin tältä osin viime kesän etsikkoaika tyyliin: toivotaan, että pysytään terveinä ja epidemia pysyy poissa eikä toista aaltoa tule? Totta kai se tuli.

Tulisi pohtia suomalaisen jääkiekkoilun järjestämistä vahvemmin Suomen Jääkiekkoliiton ja Liigan yhteisen varjon alle. Ja niin edelleen.

Ja aivan ensimmäinen nopea siirto tulisi tehdä niin, että koko jääkiekkoperhe sopeuttaa jokaisen jäsenensä osalta palkkojaan koskien ensin Liigan työntekijöitä, sitten seurajohtajia, sitten valmentajia ja sen jälkeen pelaajia niin, että tarvittaessa liigapelit voidaan pelata jopa tyhjille katsomoille – jos tarvis – sponsori- ja televisiosopimukset säilyttäen. Tähän prosessiin tulisi vahvasti sitoutua myös pelaajayhdistyksen ja jääkiekkoagenttien.

Jotta tulisin varmasti oikein ymmärretyksi, alleviivaan, että myös esimerkiksi Kärppien, Tapparan ja Lukon tulisi osallistua näihin sopeutustoimiin huolimatta, onko niillä siihen akuuttia pakkoa tahi ei.

Nyt tarvitaan yhteistä rintamaa ja solidaarisuutta.