Selvitys: Satoja kuoli alkuperäisväestön lapsille tarkoitetuissa sisäoppilaitoksissa Yhdysvalloissa

Ainakin yli viisisataa Amerikan alkuperäisväestön lasta kuoli Yhdysvalloissa kansallisissa sisäoppilaitoksissa, paljastuu Yhdysvaltain sisäministeriön keskiviikkona julkaisemasta selvityksestä.

Selvityksen mukaan sisäoppilaitosjärjestelmä johti satojen Amerikan, Alaskan ja Havaijin alkuperäiskansojen lasten kuolemiin. Tarkempien selvitysten arvellaan paljastavan, että sisäoppilaitoksissa kuolleita olisi todellisuudessa tuhansia, ellei jopa kymmeniä tuhansia.

Alkuperäisväestön lapsille tarkoitettu sisäoppilaitosjärjestelmä toimi Yhdysvalloissa vuodesta 1800-luvun alkupuolelta vuoteen 1969 asti. Nyt tehty selvitys paljasti yli 50 merkittyä ja merkitsemätöntä hautaa koulujen läheisyydestä.

Tutkinta Yhdysvalloissa aloitettiin sen jälkeen, kun Kanadassa paljastui viime vuonna useita hautalöytöjä alkuperäisväestön lapsille tarkoitettujen sisäoppilaitosten lähistöltä.

Lapsia pidettiin eristyksissä, ruoskittiin ja evättiin ruoka

Selvityksessä kuvaillaan alkuperäisväestön lapsille tarkoitetuissa sisäoppilaitoksissa tapahtunutta lapsiin kohdistunutta pahoinpitelyä kuitenkaan osoittamatta, että se olisi suoraan aiheuttanut lasten kuolemat.

Selvityksen mukaan sisäoppilaitosten sääntöjä valvottiin usein rangaistuksilla, mukaan lukien ruumiillisilla rangaistuksilla, kuten eristyksissä pitämisellä, ruoskimisella, ruoan kieltämisellä, läpsimisellä ja käsirautoihin laittamalla. Vanhempia lapsia pakotettiin myös rankaisemaan nuorempia lapsia.

Sisäoppilaitoksissa opetettavat taidot valmistivat lapsia huonosti elämään. Selvityksen mukaan opetus keskittyi ruumiilliseen työhön ja ammattitaitoihin, mikä jätti kouluista valmistuneille vähän työllistymisvaihtoehtoja Yhdysvaltojen teollistuneessa taloudessa ja häiritsi heimojen taloutta entisestään.

Selvityksen kanssa julkaistun lausunnon mukaan sisäoppilaitosjärjestelmän tavoitteena oli sulauttaa lapset valtaväestöön sekä riistää alkuperäiskansoilta heidän maitaan pakkosiirtämällä heidän lapsiaan.

"Lapsemme ansaitsevat tulla löydetyiksi ja tuoduiksi kotiin"

Selvityksen tilannut Yhdysvaltain sisäministeri Deb Haaland tuomitsi sisäoppilaitosjärjestelmän aiheuttamat kauheudet.

–  Liittovaltion alkuperäiskansojen sisäoppilaitospolitiikan seuraukset, mukaan lukien sukupolvien väliset traumat, jotka johtuvat perheiden erottamisesta ja kulttuurin hävittämisestä jo nelivuotiailla lapsilla, ovat sydäntäsärkeviä ja kiistattomia, Haaland sanoi lausunnossaan.

Sisäoppilaitosten aiheuttamien traumojen parantamista ja sovittelua koordinoivan järjestön johtaja Deborah Parker korosti sisäoppilaitosjärjestelmän pitkäaikaisia vaikutuksia.

– Sukupolvien jälkeenkään emme vieläkään tiedä, kuinka moni lapsi kävi näitä kouluja. Kuinka monta lasta kuoli... kuinka moni sai elinikäiset haavat näiden kansallisten instituutioiden takia, Parker sanoi tiedotustilaisuudessa.

– Lapsemme ansaitsevat tulla löydetyiksi ja tuoduiksi kotiin. Me vaadimme heille oikeutta. Emmekä me lopeta ennen kuin Yhdysvallat tunnustaa syyllistyneensä alkuperäiskansojen lasten kansanmurhaan, Parker jatkoi.

Komissio selvittänyt lasten sisäoppilaitoskuolemia Kanadassa

Myös Kanadassa painitaan alkuperäisväestön lapsille tarkoitettujen sisäoppilaitosten painavan perinnön kanssa. Asiaa selvittäneen komission mukaan yli 4 000 lasta kuoli Kanadassa sisäoppilaitoksissa sairauksien ja heitteillejätön vuoksi.

Kyseinen komissio on kertonut Kanadan syyllistyneen kulttuuriseen kansanmurhaan.

Kanada surun musertama: Yli 200 lapsen jäänteet löytyivät sisäoppilaitoksen pihalta 1:19
Vuoden 2021 toukokuun lopulla 200 lapsen jäänteet löytyivät sisäoppilaitoksen pihalta.

Lue myös:

    Uusimmat