Toyotan Oliver Solberg keskeytti Kroatian MM-rallin jo ensimmäisillä kilometreillä sattuneeseen ulosajoon. Tallipäällikkö Juha Kankkunen esitti armottoman arvion tilanteesta.
Lue myös: MTV seuraa Kroatian MM-rallin perjantaipäivää
Solberg ajoi ensimmäiseen, reilun 2,5 kilometrin kohdalla olleeseen väliaikaan 0,2 sekuntia paremman ajan kuin tallikaverinsa, MM-sarjaa johtava Elfyn Evans. Toiseen, 5,45 kilometrin kohdalla odottaneeseen väliaikapisteeseen Solberg ei koskaan ehtinyt.
Hän lipsautti leveäksi oikealle kääntyvässä mutkassa sillä seurauksella, että Toyota hajosi ajokelvottomaksi. Tulostauluun kirjattiin toinen keskeytys Keniassa iskeneen laturivian jatkoksi.
– Tämä on ollut ikävä kyllä nähtävissä hänen kohdallaan. Vauhti on hyvää, mutta pikkuisen mennään liian limitillä. Vaikka hän on ajanut hyvän alkukauden, niin joka rallissa on käyty pihalla. Aikaisemmin hän on vain selvinnyt niistä ulosajoista, MTV Urheilun asiantuntija Jonne Halttunen sanoi ulosajon jälkeen.
Kankkunen ei hänkään ollut järin yllättynyt, kun MTV Urheilun Tomi Tuominen kysyi, onko Kankkunen samaa mieltä, että Solbergin tuuri loppui kesken.
– Olen ihan samaa mieltä. Pojat lähtivät kaikki kovilla renkailla, ja ne luistavat aina alkuun 4–5 kilometriä. Kyllä he tiesivät. Tuossakin vain auto aliohjasi, ja hän joutui väkisin kääntämään lisää. Perä osui heti. Ei ollut tilaa.
– Se on täyttä totta, mitä sanoit. Seitsemän säkää on nyt käytetty suurin piirtein. Kyllä se jossain kohtaa kopsahtaa, mutta ainahan se on valitettavaa.
Kankkunen kuitenkin korostaa, että vauhtia Solbergilla kyllä riittää – jopa enemmän kuin kenelläkään muulla.
