Runkosarjavoittaja Skellefteå jatkoi vahvasti Ruotsin SHL:n välierissä murskaamalla Luulajan 5–0.
SM-liigasta tuttu Lars Bryggman viimeisteli avauserässä isäntien kaksi ensimmäistä osumaa. Bryggmanin 2–0-ylivoimamaalin jälkeen Andreas Johnson kasvatti johdon jo kolmeen maaliin vain sekunteja ennen avauserän loppua.
Skellefteå latoi toisessa erässä kaksi maalia lisää. Tämän jälkeen Luulaja sortui useisiin kurittomuuksiin.
Pelin tuoksinassa tapahtuneen iskujenvaihdon jälkeen jäällä käynnistyi joukkotappelu vajaat puolitoista minuuttia ennen loppua. Luulajan suomalaispelaajista mukana olivat Otto Leskinen ja Oskari Laaksonen.
Leskisen paini Skellefteån Max Krogdahlin kanssa palkittiin lopulta pelirangaistuksella. Suihkuun ajettiin Luulajasta myös Brian O'Neill. Skellefteån riveistä ulosajon saivat Krogdahl ja Oskar Vuollet.
– Ei tuosta ole keskusteltavaa. Siinä tuli vähän turhautumista omalta osaltamme. Tuo oli tarpeetonta, mutta emme voi hallita kaikkea penkiltä, Luulajan päävalmentaja Thomas Berglund totesi Expressenin mukaan.
Skellefteå johtaa välieräsarjaa nyt otteluvoitoin 2–0. Toisessa parissa Rögle avasi sarjan 5–3-vierasvoitolla Växjöstä.
